— Paarmatkin, paarmatkin häviävät!
— Tämä on eri kivaa!
— Pankaahan taas lisää, muuten se loppuu, puheli Kankareen Epa, hänkin innostuen asiaan.
Mutta kaikkien mielestä ei Pasaskan pyykinpesun alkuvaihe ollutkaan yhtä kivaa.
Suutari Lumperi istui tuvassaan joenpuoleisen ikkunan ääressä ja lopetteli parhaillaan Valkealan Vendlan puolipohjia. Hän käänteli ja väänteli noita pieniä naisen kenkiä ja ajatteli:
— Mikähän siinä mahtaa olla, ettei tämä Vendlakaan ole saanut sulhasta. Se vasta on kursseja ja kouluja käynyt, eikä sen touhukkaampaa ihmistä ole mailla halmeilla. Kirkossakin se käy joka sunnuntai näyttämässä sitä erinomaista ääntään ja hyvää nuottiaan. Ei niitä tämän ajan nuoria miehiä ymmärrä…! Kah-kah! Kah! — kah!
Suutari vilkaisi ikkunasta jokirantaan ja hänen mielestään oli siellä jotakin vinossa.
— Ka-ka-kah! Savua! hän kaakotti ja Valkealan Vendlan kengät putosivat pöydän alle. Sitten teki suutari Lumperi saman nerokkaan johtopäätöksen, minkä kuuluisa intiaanipäällikkö "Kiitävä Haukka" kaukaisessa lännessä jo täsmälleen 120 vuotta sitten oli tehnyt ratsastaessaan Kansas'in ruohoaavikoilla: "Ei savua ilman tulta."
— Akka! huusi suutari Lumperi särkyneellä äänellään ja yskäisi. — Akka! toisti hän sitten hätäisesti aivan kuin akan hameet olisivat olleet liekeissä.
Lumperska kompuroi peräkamarista nostaen laseja nenältään.