25 päivänä jättivät joukot laukaustakaan ampumatta Syvälahden kylän, joka teko oli vastoin annettuja määräyksiä ja johtui urhoollisuudestaan kuuluisan upseerin edesvastuuttomasta toiminnasta. Paria päivää myöhemmin samainen upseeri oli valmis evakuoimaan Ahvolan, mennen tässä puuhassaan siksi pitkälle, että ensimäiseksi repi puhelimen pois seinältä ja sitten vasta ryhtyi muihin tehtäviin. Viime hetkessä ehti kuitenkin tavallinen kuolevainen, nykyään vänrikki Heimolainen, paikalle ja pelasti parin kolmenkymmenen miehen kanssa tilanteen lyöden venäläiset matruusit takaisin Ahvolan kylän laidasta. Ansioistaan sai mainittu upseeri kyllä matkapassin, mutta se oli myöhäistä, eikä voinut enää estää tapahtunutta: parhaimmat tähystysasemat, korkeimmat mäet, olivat jo punaisten hallussa ja venäläiset tykistöupseerit osasivat niitä kyllä käyttää hyväkseen! Tämä anteeksiantamaton leväperäisyys saattoi keskustan Vuoksen rintamalla vaaranalaiseen tilaan, joka vaaranalaisuus saatiin maksaa monien satojen urhoollisten, isänmaansa edestä taistelevien sydänverellä ja nuoren elämän menettämisellä.
Lyhyt helmikuu oli jättänyt perinnöksi taistelut, kiivaat taistelut pitkin koko rintamaa Laatokasta Saimaaseen saakka. Rintama, joka nyt alkoi käydä yhtenäiseksi, kulki Joutsenon ja Imatran keskiväliltä Kuurmanpohjan kautta Oravalaan ja Ahvolaan, siitä Kavantsaaren ja Hannilan väliltä lähellä Pullilan kylää Kääntymälle sekä Heinjoella. Muolaassa Äyräpään laskua myöten, siitä Punnuksen yli Valkjärven kirkolle ja Rautuun.
Näin oli neljän viikon taistelujen tuloksena rintaman muodostuminen, taistelevien joukkojen osittainen järjestyminen ja rintaman takana olevien, kutsunnassa koottujen miesten harjoittelumahdollisuus-tilaisuus.
Helmikuun perintöä.
Ennenkuin lähden pitemmälle selostelemaan taistelujen kehitystä rintaman eri osilla, tahdon heittää katsauksen yleiseen tilanteeseen sekä rintamalla että rintaman takana.
Erillään taisteleva Karjalan armeijakunta ei saanut Pohjanmaalta muuta kuin ankarien ponnistelujen jälkeen joukon kiväärejä ja patruunia niihin; puhumattakaan upseereista, joita laajenevien sotatoimien ja kasvavien joukkojen takia olisi välttämättömästi kaivattu. Vähävarainen Karjalan väestö, jolle tuskin itselleen riitti leipää kevääseen, oli pakoitettu luovuttamaan elintarpeensa rintamajoukoille. Ja sen se tekikin auliudella, joka ijäti on saava kiitoksen ja tunnustuksen. Ilman sitä auliutta olisi rintamajoukkojen ollut pakko siirtyä liikekannalle, eikä suinkaan hyökkäykseen. Ilman väestön avuliaisuutta olisi käynyt mahdottomaksi joukkojen nopea siirtelykin paikasta toiseen. Mainitakseni esimerkin tästä auliudesta kerron tapauksen Heinjoelta, joka tapaus on kuvaavaa ajan hengelle ja vaatimuksille. Siellä piti eräänä päivänä olla satakunta hevosta puolentoista tunnin kuluttua ilmoituksen saatua odottamassa tapahtuvaa joukkojen siirtelyä. 3/4 tunnin jälkeen ilmoitettiin puhelimella, että siellä on noin puolitoistasataa hevosmiestä. Samallaisia tapauksia voisin luetella useampia. Lyhyen helmikuun aikana oli mieliala ehtinyt rauhoittua pakokauhusta kylmäveriseen taistelu-avustukseen asti; epätietoisesta toimettomuudesta uutteraan suojeluskunta-työskentelyyn asti. Pitäjien esikuntien kautta saapui rintamalle lahjoina suunnattomat määrät piiraita, alusvaatteita ja kaikenlaista välttämätöntä tavaraa, jota joukot kyllä kaipasivatkin. Monikin oli lähtenyt Viipurin retkelle, arvellen sen kestävän muutaman päivän, ja nyt oli ollut mukana Sainiolla ja Kämärällä sekä yhtä kyytiä rintamalla. Monet kunnat tekivät suuria rahalahjoituksia, jotka joko suojeluskunnassa tai joukko-osastoissa käytettiin tarpeen vaatimusten mukaisesti.
Kenttäposti, joka toimi mallikelpoisesti, heti alunpitäen välitti rintamamiesten toiveet sekä kotoa tulevat paketit ja lähetykset. Erikoinen huoltokomitea ja rintamapapit hankkivat keräyksien kautta varoja jakaakseen kirjoitusvälineitä taistelua käyville joukoille ja järjestääkseen lukutupia sanomalehtien lukua ja seurustelua varten. Tietotoimisto, joka oli alkeellisen sotilasjärjestyksen vuoksi välttämätön, välitti kaikkinaisia tiedoituksia ja toimitti "Tiedonannot"-lehteä, joka osaltaan vaikutti rauhoittavasti maakunnan väestöön.
Ennemmin olen jo maininnut puhelinverkoston järjestymisestä, joka seikka osaltaan vaikutti suuresti sotilaallisten toimien täsmällisyyteen ja nopeuteen. Kun sitten täydellinen tiedusteluverkko ulotti haaransa aina Pietaria ja Viipuria myöten, niin olikin tapahtumien ja taistelujen määräämisvalta suurimmaksi osaksi siirtynyt Viipurista Antreaan. Nyt ei hyökkääjä päässyt enää ratkaisevasti määrittelemään taistelujen aika- ja paikkaehtoja, nyt niissä oli jo puolustajallakin sanansa sanottavana. Rintama, joka oli kiteytynyt linjalle Korvenkylä—Penttilä—Ahvola—Pullila—Kääntymä—Heinjoki ja Kuusa—Valkjärvi—Rautu, pysyi pääasiallisesti samana puolustussodan loppuun saakka. Siellä täällä tapahtuvat pienet muutokset eivät vaikuttaneet sanottavasti asiaan. Vain kuolleen taistelu-aineiston puute omalla ja sen rajaton runsaus vihollisen puolella vaikutti ehkäisevästi ratkaisevaan taisteluun ryhtymiseen. Sotasaaliina saadut tykit olivat nyt jo korjatut, mutta ammusten vähyys haittasi niiden pontevaa toimintaa. Konekiväärien vöiden ja varaosien puute heikensi sekin taisteluvoimaa, semminkin kun jokaista omaa, helposti epäkuntoon joutuvaa konekivääriä vastasi neljä, jopa viisikin uutta, murhaavasti työskentelevää konekivääriä vihollisen puolella.
Tiedustelu- ja partio-retkien ansioksi on luettava monta vakavaa häiriötä vihollisen rintaman takana, kuten Hillinsillan räjäyttämisestä 26 päivänä helmikuuta Lappeenrannan ja Simolan välillä johtunut sekamelska.
Paitsi suksijoukkoja, joita olivat melkein kaikki joukko-osastot, järjestettiin pataljooniin ratsastavia tiedusteluosastoja, jotka monessa taistelussa tuottivat käänteentekevän vaikutuksen.