Sydäntäsärkevää oli tietoisuus siitä, että nuorten, isänmaan uljaiden poikien verin ja hengin täytyi vastustaa maankavaltajien, verivihollisiltamme lunastamien, uudenaikaisten koneiden tuhoatuovaa voimaa. Sydäntäsärkevää oli se heikkouden tietoisuus, mutia ilahdutti sentään mieltä ja sydäntä monasti sykähdytti tuon taistelevan nuorison rehtiys ja kunto!
Lainaan tähän kappaleen "Tiedonannot"-lehdessä olleesta kirjoituksesta
"Etevämmyys kaikilla rintamilla".
"Ken on saanut joukkomme keskellä myös rintamalla liikkua, pääsee jo ensi hetkessä siihen varmaan vakuutukseen, ettei tällaista uljasta soturiainesta voi löytyä punaisten puolella. Tuo urhoollisuus, joka koko olennosta huokuu, antaa takeet, että voitto on varma. Tuo suorastaan kuoleman uhma, johon ollaan valmiit, tietää, että tarkoitetut päämäärät eivät enää ole toiveita, vaan jo tosiasioita. Eikä ihmekään, sillä joukkomme ovat kansamme jalointa ainesta, jolle oikeus, totuus ja vanhurskaus eivät ole pelkkiä kauniita puheenparsia, vaan joiden etuvarustuksiksi ollaan valmiit asettamaan oma rinta, rinta, jonka sisällä sykkii kaikkea jaloa rakastava sydän. Siksi käsi ei tutise, siksi silmä ei petä, siksi veri ei läiky tuimimmassakaan taistelussa.
"Mutta me emme tahdokaan taistella vain sillä rintamalla, jolla tuliaseemme johtavat meidät varmaan voittoon, vaan myös hengen taistelutantereella. Liian kauan saikin tässä maassa rehennellä kaiken pyhänkin häpäiseminen, uskon pilkka, Jumalan ikuisten elämän perusteeksi asetettavien totuuksien ylenkatse. Niinpä nytkin punaisten armeijan tiedonannoissa puhutaan 'uskonnollisesta pödystä', kun selostetaan pappien toimintaa rintamalla. Tässä edelleenkin merkki, mikä mieli siellä vallitsee, ja mikä suorastaan kansan tosionnen ja elämän murska olisi tapahtunut, jos punainen petomaisuus olisi saanut vyöryä yli maan, puhumattakaan laista ja oikeuden turvasta. Meidän soturiemme keskuudessa, puhuessa Jumalan ikuista elämän sanaa, ei näe noita irvisteleviä, pilkallisia kasvoja, ei näe ivalliseen nauruun vääntyneitä suita, ei kuule pilkkasanoja, vaan voimakkaana viriää monta kertaa virsi rintaman likistöllä olevissa soturien asunnoissa, pimeissä pirteissä. — — Siksipä saammekin olla varmat, että myös Jumala on auttava meitä, siunaava asiamme, antava meille lopullisenkin voiton, kun tahdomme lippumme vaan valkoisena edelleenkin säilyttää, puhdistaen siihen tarttuvat tahrat".
Siinä antaa elämää kokenut mies arvostelunsa nuorista vapaustaistelijoista, arvostelun, joka ei kaipaa lisäselvitystä. Tämän yhteydessä tahdon mainita tuomari Aminoffin tunnustuksen karjalaisille, hänen käydessään maaliskuun puolivälissä Imatralla ja Antreassa. Hän sanoi joutuneensa aivan hämmästyksen valtaan nähdessään sen levollisuuden ja vaaran halveksumisen, jolla karjalaiset soturit taisteluun käyvät. Intomielin, täynnä luottamusta ja uskoa voittoon he tehtäväänsä rientävät. Hän tunnusti suoraan, ettei hän tällaista ollut osannut karjalaisilta odottaa. Niinikään hän suuresti ihmetteli sitä levollisuutta, jolla rintaman välittömässä läheisyydessäkin toimitaan ja eletään. Ei vähintäkään hermostumista ollut huomattavissa. Päinvastoin kaikilla rohkea mieli ja rajaton innostus.
Ja se samainen rohkeus se lopultakin kesti ja voitti vastukset. Intomielinen luottamus ja usko voittoon painoi leimansa niin rintamaila taistelevien kuin kotona työskentelevienkin toimiin. Kyläkunnat ja pitäjät antoivat apunsa lahjain muodossa; yhtiöt ja liikemiehet tekivät rahalahjoituksia, — jokainen kantoi kortensa yhteiseen kekoon. Ja ottaen huomioon, että "kansan käsi on karttuisa", kertyi rintamamiesten tarpeeksi monta pehmoista piirasta ja lämmintä alusvaatetta.
Maaliskuun loppupuolen taistelut.
a. Joutsenon rintamalla.
Paitsi jo edellä kerrottuja pienempiä taisteluja käytiin Joutsenon eli III rykmentin rintamaosalla vilkasta patrullisotaa aina maaliskuun 20 päivään asti. Silloin punikit, jotka olivat saaneet helsinkiläisiä joukkoja, voimisteluseura "Jyryn" poikia, avukseen, ryhtyivät hyökkäämään edeten Joutsenon kirkolta Korvenkylää kohti. Jänhiälästä täytyi etuvartiostomme taistellen peräytyä Pelliseen. Linjalla Jänhiälä—Kuurmanpohja koetti vihollinen käyttäen hyväkseen kaikkia saloteitä katkaista yhteyden Imatran ja Kuurmanpohjan välillä.
Pitkin päivää kestäneestä, tykistön avustamasta hyökkäyksestä luopui vihollinen vasta myöhään yöllä. Sen haltuun jäi silloin vain Jänhiälän kylä; muualla olivat ponnistelut tuloksettomia.