10/4 ryhtyi III rykmentti jääkärimajuri Ståhlbergin johdolla jatkamaan sitkeää rynnistystä, valloittaen Nevalan, Ravattilan, Eiskolan ja Karjalaisten kylät, jolloin Ravattilassa saatiin m.m. 1 konekivääri. Mutta jo 11/4 täytyi joukkojen ylivoimaisen vihollisen painostuksesta jättää Eiskolan, Virkkilän ja Karjalaisten kylät. Joutsenon rintama jäi kaikista vihollisen ponnisteluista huolimatta linjalle Karsturanta—Ravattila—Suokuma—Kuurmanpohja.
Ryhtyessään 14/4 hyökkäämään Honkalahden kautta Joutsenon kirkolle kulki jääkärimajuri Ståhlberg uhkarohkeana miestensä etunenässä, jolloin silmänräpäyksellinen kuolema katkaisi hänen elämänsä. Poissa oli etevä ja urhoollinen johtaja, poissa "jääkäreistä ensimäinen!" Hyökkäävät joukot palasivat lähtöasemiinsa, joissa sitten vakaasti pysyivät siihen asti kuin jääkärikapteeni — nyttemmin majuri Sarlin astui rykmentin johtoon ja antoi hyökkäyskäskyn Lappeenrantaan.
Myöskin keskisellä eli II rykmentin rintamaosalla lyötiin kaikki vihollisen tekemät hyökkäysyritykset takaisin, eikä sen rajun tykkitulenkaan onnistunut tuottaa suurempaa vahinkoa; vieläpä tehtiin tällä rintamalla pienempiä valtauksiakin, kuten tärkeät tienristeysasemat Heinjoen eteläpuolella. Niin myös maaliskuun 13 päivänä Hannilan eteläpuolella olevan tärkeän kukkulan, n:o 56, valtaus, jossa saamamme runsaan sotasaaliin ohella aiheutui viholliselle korvaamaton tappio, se kun menetti yhden parhaimmista tähystysasemistaan. Kaikki vastahyökkäykset kukkulan takaisinvalloittamiseksi olivat tuloksettomia. Myöskin on näihin valtausyrityksiin laskettava patrullien onnistunut retki Pietarin—Viipurin rataosan varteen.
Raudun voittoisat joukot jatkoivat menestyksellistä etenemistään etelää ja länttä kohten puhdistaen kylän toisensa jälkeen punaisista ja ryssistä.
Huhtikuun 10 päivänä antamallaan päiväkäskyllä otti kenraalimajuri Toll vastaan Itä-armeijan päällikkyyden ja jakoi Vuoksen rintaman joukot kolmeksi ryhmäksi: eversti Ausfeldin, kenraalimajuri Wilkmanin ja everstiluutnantti Sihvon erillisiksi joukko-osastoiksi.
Taistelu- tai oikeammin hyökkäyssuunnitelma oli selvä ja suorapiirteinen: Samalla kun vasen sivusta, eversti Ausfeldin armeijaryhmä, puhdistaisi Karjalan Kannaksen ja katkaisisi yhteyden Viipurin ja Pietarin väliltä, ryhtyisivät kenraalimajuuri Wilkmanin joukot hyökkäämään Heinjoelta Viipuriin. Kolmannen ryhmän eli oikean sivustan tuli pidättää vihollista niin kauan kuin mahdollista entisissä asemissa.
Kannaksen puhdistus tapahtui pikamarssissa siitä huolimatta, että vihollinen teki ankaraa vastarintaa ja jokainen kylä oli vallattava kiivaan taistelun jälkeen. Jo 20/4 klo 11 a.p. valtasivat majuri Elfvengvenin joukot Kauksamon ja Vuottaan kylät saaden 4 käyttökuntoista konekivääriä, suuren joukon sotilastarpeita, kokonaisen kuormaston ja runsaasti muonavaroja.
Seuraavan päivän aamuna joutuivat Tarpilan ja Rajamäen kylät haltuumme, jolloin 2 tykkiä, 2 konekivääriä ja runsaasti erilaista sotilastavaraa joutui sotasaaliiksi kuin myöskin Suontaan kylässä olevien punaisten perääntymistie Kivennavalle tuli katkaistuksi.
Viisi tuntia kestäneen kiivaan taistelun jälkeen vallattiin Kivennavan kirkonkylä, jolloin 7 konekivääriä jäi saaliiksi.
Nämä nopeasti toisiaan seuranneet tapahtumat saivat Terijoella aikaan ankaran pakokauhun. Kaikki siellä olevat venäläiset pyrkivät päätäpahkaa omalle maalleen ja heitä seurasi suuri joukko suomalaisia punakaartilaisia, niiden joukossa myös suurroisto Kaljunen, joka, vaikkakin vaivoin, onnistui pääsemään panssarijunalla rajan taa.