Huhtikuun 23 päivänä joutui rata-osa Uusikirkko—Raivola—Terijoki valkoisten käsiin Ja seuraavana päivänä Perkjärven kylä ja asema. Kun kenraalimajuri Wilkmanin joukot jo olivat vallanneet Sainion ja Kämärän asemat, niin olikin rata-osa kokonaisuudessaan meidän hallussamme ja sen itäinen puoli maakuntaa puhdistui tuota pikaa.
Kauan ei kestänyt rautatielinjan ja Suomenlahden välisen osan puhdistuskaan, josta otan tähän erään mukana olleen ratsujääkärirykmentin upseerin kertomuksen:
"Huhtikuun 24 päivän aamuna vallattiin Terijoki noin tunnin kestäneen taistelun jälkeen. Samana päivänä ratsastettiin vielä Inoon ja alettiin asemalta käsin neuvottelut patterien varusväen kanssa linnoituksen antautumisesta. Huhtikuun 25 päivänä jatkettiin neuvotteluja ja lähetettiin patrulleja ympäristöön. Kun asemalle oli saapunut varusväeksi jalkaväkeä, teki kornetti Salmio ensimäisen joukkueen kanssa tiedusteluretken Uudellekirkolle. Luutnantti Brommels ratsasti 20 miehen kanssa Kuolemajärvelle ja vahtimestari Lihtonen 10 miehen kanssa pitkin rataa Muurilaan. Seuraavana eli huhtik. 26 p:nä vallattiin jokunen kilometri Inosta länteen olevat venäläiset patterit. Sieltä otettiin 6 tykkiä sekä niihin kuuluvaa tarvetavaraa ja ampumavaroja, jotka kuljetettiin Mesterjärven asemalle, missä ne lastattiin junaan. Seuraavana päivänä valtasi eskadroona Humaljoen ja Härkölän patterit. Huhtik. 27 p:nä kuljetettiin eskadroona junalla Koivistolle, paitsi II joukkuetta, joka jäi Humaljoen asemalle. Aamulla aikaisin alettiin ratsastus pohjoiseen. Eskadroona kokoontui Peusan tienhaarassa, mistä matkaa jatkettiin Rokkalanjoelle. Vahtimestari Lihtonen ratsasti toisen joukkueen kanssa Kaislahden majataloon, minne oli määrä toistaiseksi jäädä. Vahdit asetettiin. Kohta senjälkeen saapui luutnantti Relander mukanaan kolme harhaan joutunutta hallituksen joukkojen sotilasta. Näiden sekavat puheet tuottivat sangen ikäviä seurauksia eskadroonalle. Ne näet johtivat meidät taisteluun noin 15-kertaista vihollista vastaan. Heti luutnantti Relanderin majataloon saavuttua otettiin 12 vihollisen pakolaista vangiksi.
"Klo 12 päivällä kuului vahtiemme hälyytyslaukauksia. Kahdesti lyötiin päällekäyvä vihollinen takaisin, mutta ylivoiman edestä täytyi eskadroonan viimein vetäytyä takaisin Makslahteen, yöpyen siellä. Taistelun vaatimat uhrit olivat lukumääräämme nähden sangen raskaat. Luutnantti Brommels ja 10 miestä kaatui, 9 haavoittui ja 2 joutui vangiksi. Huhtikuun 29 päivänä aamulla lähti kornetti Salmio joukkueensa kanssa partioon Rokkalaan. Sieltä jatkoi aliupseeri O. Vinter 7 miehen kerä matkaa Uuraaseen, valloitti sen ja otti 300 vankia. Vahtimestari Lihtonen ratsasti joukkueensa kanssa Kaijalan kylään ja vahtimestari Keränen Johanneksen kirkolle.
"Edellisenä päivänä Kaislahdessa kohtaamamme vihollinen ei uskaltanutkaan käyttää meidän perääntymistämme hyväkseen, vaan pakeni epäjärjestyksessä Uuraan salmen yli vieden vangit mukanaan. Patrullimme toi kuitenkin miehemme pois, ottaen, kuten jo edellä on sanottu, lukumääräänsä nähden suhteettoman suuren vankimäärän. Tähän vaikutti nähtävästi se, että Viipuri oli jo silloin vallattu, joten punaisilta oli jo kaikki toivo kadonnut, varsinkin kun huomasivat pakotien rantapitäjienkin kautta olevan tukossa.
"Sotasaalista saimme Härkölän, Tuppuransaaren, Humaljoen, Puumalan ja Himottulan pattereilta 45 kpl. 8—2 1/4 tuuman tykkiä, 4 suurta valonheittäjää, useita kymmeniä tuhansia tykinpanoksia, useita etäisyyden mittaajia, öljy- ja sähkömoottoreita, konepajan, paljon ruutia ja kiväärinpatruunoita, puhelimia y.m.
"Kun tähän vielä lisätään Inosta saatu suunnaton sotasaalis: pari sataa tykkiä ja ainakin parin miljardin (!) arvosta muuta tavaraa, niin on se kunnioitettava saalis muutamien päivien ja vähäisen joukon osalle. Sitäpaitsi vapautettiin monta pitäjää punikkien vallasta; seutu Terijoelta Uuraaseen asti oli valkoisten hallussa ja Karjalan Kannaksen läntinenkin osa pääsi punaisesta painajaisestaan.
"Muuten lienee Terijoen valloittaminen ainoita harvoja tapauksia Suomen vapaussodassa, jolloin taistelu ratkaistiin ratsuväki-atakilla!"
Karjalan Kannas oli valkoisten hallussa, vihollinen lyöty rajan taa, josta so ei sen koommin enää tohtinut hävitysretkilleen Suomen puolelle tulla ja ensi kertaa tunsi jokainen olevansa omassa maassaan, omassa itsenäisessä, itsestään huoltapitävässä ja kansansa vaalimassa maassa. Ylpeä ilo paisutti sydäntä sitä ajatellessa! Olihan vuosisatainen unelma toteutunut, olihan vihdoinkin selvä raja Suomen ja Venäjän välillä ja olivathan omat pojat rajaa vartioimassa!
Julistuksessaan huhtik. 24 p. lausuu Suomen Tasavallan sotajoukkojen Ylipäällikkö seuraavasti: