Ne kylät ja kunnat, joissa ennen sotaa oli nuorisoseuroja, voimistelu- ja urheiluseuroja, joissa nuorison valistamiseen oli aikaa ja varoja uhrattu, ne kylät ja kunnat valveutuneimpina taisteluun lähtivät. Niinpä Rautjärven pitäjästäkin lähti 326 miestä vapaaehtoisesti vallananastajia ja verivihollisiamme ryssiä vastaan ja Pyhäjärveltä 280 miestä. Edellinen on 6,2 % ja jälkimäinen 3,7 % pitäjän koko väestöstä.
Mutta Rautjärvellä onkin nuorisoseura melkein joka kylässä! Sitävastoin on Joutsenon pitäjässä vain muutamia nuorisoseuroja, niinpä lähtikin sieltä kaiken kaikkiaan 83 vapaaehtoista eli 1,3 % rintamalle siitä huolimatta, että taisteltiin aivan kotinurkista.
Myöskään ei meidän tule unhoittaa sitä vaikutusta, mikä on paikkakunnan johtavilla henkilöillä ympäristöönsä: joko kaikki yhdessä tai ei ollenkaan! Ja Rautjärvellä kokosi kapteeni Astola miehet yhteistoimintaan! Samoin Joensuussa ylioppilas Paul Veikko Raatikainen, joka kaatui Jänhiälän taistelussa huhtikuun 5 päivänä Joutsenon rintamalla.
Olojen pakosta jakautui osanotto ja sotilasrasitus epätasaisesti eri kunnille, mutta tietääkseni ei siitä yksikään kunta ole vielä valitusta tehnyt. Kunnia-asiakseen sen ovat katsoneet ja kunniaksi se tulee jäämäänkin!
Edelläolevassa en ole kosketellut tapahtumia Savonlinnan ympäristössä, joka täydelleen lukeutui Karjalan taistelujen piiriin ja josta monta reipasta komppaniaa saapui Vuoksen rintamalle. Älköön käsitettäkö minua väärin, joskin tässä yhteydessä näin lyhyesti julkituon vilpittömät kiitokseni ja rehellisen tunnustukseni niistä ansiokkaista palveluksista, joita Savonlinnan ja sen ympäristön väestö teki valkoiselle armeijalle Antrean rintamalla.
Tulkoon tässä yhteydessä myöskin mainituksi se, että marraskuun "rankaisuretkikunnan" vaikutus oli aivan päinvastainen sille, mitä sillä oli tarkoitettu. Kiivaimmat vastustajansa sai punakaarti sieltä, missä mainittu retkikunta oli eniten rähjännyt. Ja niinpä oli se kaivanut kuoppaa itselleen! Myöskin on täysi arvonsa annettava sille seikalle, että ryssäviha on Karjalassa ollut jo ammoisista ajoista elävänä ja että Venäjästä irti-pyrkimys on jo kauan ollut täysin selvänä karjalaisten tajunnassa. Rinnastaen nämä seikat herkän karjalaisen luonteen kanssa, onkin hyvin ymmärrettävää se, että karjalaiset, tajuten Vuoksen rintaman tärkeyden jo varhain ryhtyivät miehissä puolustamaan kotoisia seutuja ja maakuntansa pääkaupunkia.
Karjalan ja Savon miesten retki Viipuriin on tunnustettava vapaustaisteluumme nähden paljon merkitseväksi teoksi, joskaan sillä ei saavutettu sitä, mitä oli tarkoitettu. Jos tuo joukko, sen sijaan että se nyt marssi suoraan suden suuhun ja oli pakoitettu heti vetäytymään sieltä ulos, jos se olisi pysähtynyt Taliin ja sieltä läsnäolollaan uhannut kaiken aikaa Viipurin rauhanhäiritsijöitä, — kuten alkuperäinen suunnitelma kai lienee ollutkin, — niin olisi sen vaikutus todennäköisesti ollut paljon suurempi niihin neuvotteluihin nähden, joita käytiin hallituksen jäsenten ja punakaartilaisten edustajien kanssa Viipurissa. Lausumalta jääköön myöskin arvelut siitä, miten taistelujen vastaisen kehityksen olisi silloin käynyt, kun olisivat asettuneet Talin vahvasti varustettuihin, venäläisten puolustusasemiin ja kaikessa rauhassa muodostaneet taistelurintaman Viipuria vastaan! Mutta kuten jo sanoin, tämä retki on sittenkin ollut merkityksellinen, sillä se oli vapaustaistelumme alkuna; siihen vedottiin Helsingissä ja muualla Suomessa, kun koottiin lainkuuliaista väestöä estämään kapinahankkeita, ja siitä saivat punakapinan johtajatkin ratkaisevan sysäyksen rikollisen yrityksensä alkamiseen! Moraalisesti vaikutti se punaisiin yllättävästi, valkoisiin aineksiin rohkaisevasti. Se järkytti jo alun pitäen ihmisten sielunelämää ja — ennen kaikkea — herätti nukkuvankin miehuudentunnon!
2. Tappioluettelo.
Vaikkakin taistelut olivat kiivaat ja vihollisella käytettävänään, voin sanoa, rajaton määrä ampumatarpeita ja aseita, niin olivat tappiomme verrattain vähäiset.
Taistelujen kahtena ensi viikkona oli kaatuneitten luku viikkoa kohti kahdeksan ja haavoittuneiden edellistä viikkoa kohti 12 ja jälkimäistä 8. Kolmannella taisteluviikolla jakautuivat tappiot kummallisesti: kaatuneita oli 16 ja haavoittuneita vain 3. Neljännellä viikolla oli kaatuneita 19 ja haavoittuneita 23.