On silmäsi hehkuva, helmasi jäinen, olet tähti, kylmässä kimmeltäväinen.
On polkusi pilkkopimeä, öinen. Tulit, poistuit, ah iät sua ikävöinen.
SURU.
Kun taukosi tanssi, kun loppui viini, ja ystävät uksen työnsivät kiini, ma yksin pöytäni ääreen jäin.
Kun kynttilät sammui, ja himmeni hiillos, kun leikkasi syäntä kuin veitsen viillos, tuli takaisin ainoa ystäväin.
Hän äsken ääneti katseli naljaa, ei nostanut huulille riemujen maljaa, hänet unhotin, ainoan, uskollisen.
Kun kaikki mun jätti, hän palasi jälleen; käden antaen orvolle ystävälleen hän istui viereeni vaieten.
"Oli ovella salvat?" — "Ne eessäni aukee." "On syämeni jäässä." — "Se murheessa raukee." "Ei lämmitä liesi, tie tähdetön on."
Ma tyhjensin sarkkani saakka sakkaan. Hän tuijotti hiljaa hiiltyvään takkaan: "Tie aina ei kulje aurinkohon."
Tupa tummeni, ulkona ulvoi tuuli, yön hallaa-huokuva, hyinen huuli mun lieteni hiiliin henkäili.