Mut alla tummuvan tuhkan piili viel' lämmössä heikosti hehkuva hiili, mi ilmiliekkihin leimahti.

Kävi suureksi pirtti, sen seinät siirtyi, kajo kullan-kiiluva kattoon piirtyi, ylt'ympäri hohteen hehkuvan loi.

Mies nousi, sylkähti sydämen juuret, surun lahjat on laupiaat, ylhäiset, suuret, sysimustakin purppuraan puhjeta voi.

TYHJYYS.

Suru sydämen suli, meni pois elon huoli, ah, rintani parhain ja kaunein kuoli.

On pirtti autio, tummana liesi, pää käsien varassa istuu miesi.

Ohi kulkee muistojen musta saatto, on saapunut kuoleman kolkko aatto.

Ei enää valkene päivän armaus, pian lankee iäinen, äänetön harmaus.

Ei tähdet tuiki, ei paista kuudan, ei kenkään kuule, jos apua huudan.

Ei kuisketta käy, sana huulille hyytyy sydän, uhmaava ennen, nyt taakkaansa tyytyy.