HANKIHAUDHSSA.
Alla hanki hohtava, jäinen, yllä taivas kimmeltäväinen.
Hankihaudassa murtunut miesi. Sydänyön ylhäiset tähdet vain tiesi,
miksi hän hylkäsi haaveensa parhaan. Kulki korpien yössä harhaan.
IHMISEN LAULU
TYÖN LAULU.
Ehtoo tummuu, rusko sammuu mustaan yöhön, Syttyy hiillos, leimuu liesi, hehkuu rauta. Ryhtyy työhön töiden miesi,
kirkas viillos ilmaan piirtyy. Muodot muuttuu, sinne siirtyy aine jossa toinen aine toista puuttuu. Musta laine suvannossa elon liikkuu.
Iskee tulta ilman ukset, kirkkaat kulta- kangastukset yössä aukee. Ukkospilvet synkät laukee, tärisevät avaruudet, värisevät ihanuudet salamoivat elon yössä. Työn ja tarmon vasket soivat, sävelvyössä hymni helää ihmisyyden, joka armon luotaan heittää, joka elää, vaikka taivaan ylevyyden jumalviha julma peittää.
Työ on elon valtavirsi: laulat, lahoo kalman hirsi, isket, suistuu mereen vuoret, käsket, nousee touot nuoret. Päivä saatu taivahasta, laulun laatu toiminnasta.