Vaeltaja:
Miten pitkält' on sinne?
Nainen:
Peninkulmaa kolme.
Vaeltaja:
Hyvästi jää! — Minun matkaani ohjaa, luonto! Ja muukalaisaskeliani, jotk' käy yli hautojen pyhäin pyhän menneisyyden! Majan luo minut ohjaa, mi suojass' on pohjoiselta, jota poppelit varjostavat sydänpäivän paahdetta vastaan! Jos ehtoolla jälleen kotihin majallein ma palaan, jota illan viimeinen rusko kultaa; minun kohdata tällainen nainen suo, käsivarsilla poikaani kantain!
FRIEDRICH HÖLDERLIN.
HYPERIONIN KOHTALONLAULU.
Te vaellatte ylhäällä valossa utuhennoilla kentillä, autuaat henget! Jumal-ilmaa välkkyvää keveästi te kosketatte kuin käsi taiteilijattaren pyhiä kieliä koskee.
Vailla kohtalon taakkaa, kuin nukkuva lapsi, henkii olennot taivaalliset; umpuun arkaan kätkettynä heidän henkensä iäti kukkii, ja silmät autuaat hiljaista, ikuista kirkkautta loistaa.