On kuuni huhtikuu. Se vanhan suistaa surmaan, uus siihen juurtuu varhain. Se johtaa moneen turmaan, mut rauha ei oo parhain, vaan se, ett' tahto karaistuu.
SIGBJÖRN OBSTFELDER.
EEVA.
Lyijynharmaa on meri ja taivas, lyijynharmaat silmäsi, Eeva. Kauan vaieten istunut olet, kättäni pusertanut.
— Sinensiintävät silmäsi ovat, kun aurinko loistaa ja laulaa meri! Sinä olet kuin luonto itse, Eeva.
Sinun huulesi kylminä painuu mun otsallein. Sinun kätesi kylminä lepää mun käsissäni. Sinun rintasi raskaana huokuu, — maan hengitys sieluuni hiipii.
Sinä olet kuin maa. Kun autere kisaten ilmassa häilyy, sinun silmäsi autereiset ovat, — kun usvat raskaina taivaalle vyöryy, sinun silmäsi tummat ja kosteat ovat.
En puhua voi minä enää. Ma vaieten kuunnella tahdon kuinka aallot raskaasti, kiehtoen huokaa, katsella, kuinka raskaana lankee usvien yö.
Eeva!…