Hän palkan saa, ken työtä tekee, raataa, ikuinen viisaus niin kerran sääsi, — ken kylvänyt on, hän myös korren kaataa.
Elokuu
Kuun käyrä sirppi taivaan laell' loistaa kuin kultaa kipenöivä tulenkieli, hopeisin päärmein hohtaa pilven pieli. Veet tummat öisen tuikkeen tyynnä toistaa.
Maa, metsä mykkä on. Yön hopeehuntu vahvuutta vyöttää, kiiluu tähtikuvat: Syys saapuu, heelmät, tähkät tuleentuvat. Helmassa yön kuin hallan ensi tuntu.
Ylt' ympärillä tyyntä, täyteläistä, kuu hetkeks peittyy hopeepilven alle. Maan parmailta nyt nousee taivahalle kultainen uhrisauhu tähkäpäistä.
Työ
I
Alussa oli aate, joka työksi myöhemmin muuttui, muovas maailman mielensä mukaan. Päivän paahtavan toisille soi se, toisille taas yöksi
sen muutti, syvyyksihin heidät syöksi. Se aarteet esiin toi, soi armahan elämän juoksun, huolen harmahan taas toiset sai. Se kietoi oksavyöksi
jään, hallan helmet, jokamiestä käytti mieltänsä myöten, ruhjoi sekä nosti. Lakinsa oudot lahjomatta täytti.