I
Tähti-yö
Hiljainen, pyhä, äänetön on yö, korkeelta kaartuu taivaan tähtivyö.
Maat, metsät, vaarat valkovaipoissaan on unta pitkää käyneet uinumaan.
Tuhansin tähdin lumi leimuaa, kuin manan mailla varjot vaeltaa
kinosten yli, käärinliinojen, jotk' kattaa luonnon kylmän, kuollehen.
Kuun sirppi halki ilman loistavan käy viiltäen kuin rauta kuoleman.
Puut mykkinä kuin aaveet kohoovat, ei hnokaa metsät, äännä avarat
ei lakeudet, kuisketta ei käy, viel' elonmerkkiä ei missään näy.
Mut on kuin täyttäis outo odotus maan kuitenkin, ah kumma kuiskaus