Hetkekskään taipua voi emme, taakkaan tottui hartiamme. Ken väistyy, vaipua iäksi voi ja pettää vartiamme.
Vasamat välkähtää, nyt lyömme kuoleman ja elon arvan, ei aatosaikaa jää, nyt rynnättävä ees on joukon harvan.
Uljaasti eteenpäin, käy myötä mahtajamme, vartiamme! Maan rakennamme näin, kohottaa korkeuteen sen hartiamme.
18.IX.1919.
Helsingin vapauttajajoukoille
12-13.IV.1918
I
Kalpanne konsa kohos, katkes siteet, — koi kevään kuulsi miekkain terissä. Maa voipunut, mi makas verissä, heräsi eloon, kirpos kahleet, niteet
vainoojan, väkivallan. Kylmän kiteet pois päivä poltti, kävi merissä kohina kevään, pohjan perissä avartui mielet, muuttui mielipiteet.
Sisäinen, ulkonainen vallattu ol' vapaus, maa lyöty, tallattu kohonnut oli orjan kohtalosta.