Jyly ukkosen käy, salamain sini lyö
läpi vahvuuden; vaipuu varjojen yö
yli maan, tulisilmänsä aurinko sulkee,
väristys läpi luonnon kaamea kulkee.
Avaruuksissa myrskynpuuskat entää,
jyristen kovat kalliot kahtia lentää,
alas maahan palmut kuin korret taipuu;
— on kypsynyt ihmiskunnan kaipuu.
Repeää pyhäkössä temppelin vaate,
on täytetty maailmankaikkeuden aate,
sotineet Valon Henget on viimeisen sodan,
Elon Herra on murtanut kuoleman odan.
Elon, Kaikkeuden Herra, mi muodon halvan
puki yllensä, särkenyt jälleen on salvan.
Sitehet sido Hengen nyt ei jalopeuraa,
soturit jumal-valkeuden Häntä taas seuraa.
Juur ristillä pilkattu, voimaa vailla,
kuningas iankaikkinen nyt Valon mailla,
kuningas, joka aurinkojen radat johtaa,
hänen kiireellään tulet tähtien hohtaa.
Koko Kosmoksen elähyttävä voima,
tosi Ihminen, tietävien jumaloima,
Jumal-Rakkaus, hetkeksi vangittu lihaan,
tien näyttävä rakkauteen, ei vihaan,
elon, kuoleman voittanut ihmisten vuoksi,
kaikk' ohjaava Isän istuimen luoksi.
Jyly ukkosen käy, salamain sini lyö,
meit' yllätä enää ei iäinen yö.
Elo pallolla tällä tään koommin muuttui,
jumalrakkauden itu maahan sen juuttui.
Elostamme pois Golgatan verta ei pestä,
valumasta sen virtoja kenkään ei estä,
avaruuteemme niist' iäks jäljet jäivät,
kohoaa inehmoin yli Risti yöt, päivät,
elämän läpi matkamme maaliin se johtaa,
läpi kuoleman silmäämme sammuvaan hohtaa.
13-16/1. 1922.
SATU SIINTÄVÄ TÄHTIEN...
Satu siintävä tähtien...
Olet kuin uni marmorin-hohtava mullen,
satu siintävä tähtien.
Minä murhe, kärsimys katkera sullen,
kato lehtien, jotka syksyn tullen
vihurin kera kuolinkarkeloon lähtien
vihannat kesä-puistomme
hävittää, kedot kukkivat autioittaa.