kun sammuneet on tähdet taivaaltain. Sua kiitän öistä unten ihanain.
16.11.1914.
KALAPIRTISSÄ.
Aukee eessä aava selkä vakaa, kiehtoo loihduin, lauluin metsä takaa, pistää kaukaa nienten kärjet esiin. Katsoo taivaan tähdet syviin vesiin.
Päivän puunto hopeepilviin hukkuu, hentoon terhenvaippaan tienoo nukkuu, soi vain kuikan valittava ääni. Öiset säteet leikkii päällä pääni.
Rauhan ikisäteet siunaavaiset, tuntemattomat, niin toisenlaiset kuin ne, jotka elon tielle lankee. Levon täällä löytää mieli ankee.
Takkavalkee viihdyttäen palaa, kultaan jättikurkihirret valaa, — roihut raukee, liesi hiljaa hiiluu. Yössä luojan lempee tähti kiiluu.
Suuri, siunattu, oi korven rauha, ystävä niin äänetön ja lauha; unhoittuu pois maisten myrskyin pauhu. Nousee yöhön lempeen lieden sauhu.
Koskeloveden sydänmaalla 6.8.1914.