Kuin tulivirtoina vyörymme yössä, ah ikipirtoina raiumme työssä luomisen suuren. Alkunsa juuren kaikelle annamme, elohon tuomme ja hautahan kannamme. Meistä on kaikki, me jällehen juomme maljan, mi hehkumme hetteistä juoksi, etsimme eksyneet lähteiden luoksi iäisen elon. Laulamme voittoa kuoleman pelon, kutsumme lapsemme lepohon syvään, yön läpi tähtihin päin ylentyvään.
KIERTOTÄHTIEN KUORO.
Äänettä kuin vene liukuva pinnalla tumman välkkyvän virran, liidämme iäistä rataa. Kuin kevyt, siintävä autere yllemme sataa valkeus valtavan tähden, niin kaukaisen, kumman.
Kuin tomuhiukkaset tanssimme kenttiä taivaan, yllä ja ympäri tähtien säihkyvä saatto. Lankea koskaan ei kuoleman autio aatto, ain' yhä riennämme luomisen riemuun ja vaivaan.
Kuin utuvalkea seppele kierrämme unten aavoja, arkoina aueten umpuiksi elon, tähtinä tuikimme keskellä kuoleman pelon, kukkia kantaen kylmässä jäiden ja lunten.
Kierrämme lailla uhrien suitsuvan sauhun ääristä äärihin maailmain mahtavan piirin, nostamme, ah, elon valtavan, valkean viirin keskelle pakkasen, yön sekä tyhjyyden kauhun.
Synnymme, siinnämme, vaihdumme uutehen valoon, ain' yhä uusia taivaita tahdomme kiitää, siunaten sammua sitten, ja jäisinä liitää jällehen auringon, ainaisen alkumme paloon.
KOMEETTA.
Yksin yössä, yksin jäässä, kylmässä ja itsekkäässä
kierrossa, miss' elo turtuu, kaikki kaunis katoo, murtuu,