2.
AUTUAILLE KENTILLE.
Ulappaa heljää liitää hento haaksi veen-viileen, vitivalkeen morsiamen. Kuun säteet kuultaa puhki purjeitten, maa himmentyy kuin hopee-usvan taaksi.
Avartuu öiset aavat autuaaksi kentäksi valtain ikivalkeiden, syvyydet seijastuvat tähtien siunaavain siintäväksi utu-maaksi.
Nyt rajat raukee hengen sekä aineen, aurinko-taivaat aukee loistavat. Väristen kulkee pyhän, luovan laineen.
Iäinen laulu maiden, merten yli. Yön ääret säveltulvaa toistavat, aarteensa avaa kaikkeuden syli.
3.
KIRKASTUS.
Yö kuulas hopeevirit vetää vesiin, valkeina viidat, vaarat unelmoi. Siimeessä salon outo sävel soi, puhkeevat kukkain kultalehdet mesiin.
Kuljemme niinkuin onnen ikikesiin, huikaisten päivän kilo karkeloi. Syleilee toistaan illan, aamun koi, tulvahtaa tuoksut suven suuren esiin.