Klanipää: Sattuuhan sitä.
Pekka: Mitäs sitte viitsit kiusata toista.
Klanipää: Enhän minä kiusaa. Sielun puutostani vain ihmettelen, kun sitä olen jos mistä koettanut itselleni hakea, mutta en mistään löytänyt.
Punapää: Isäsi jo möi sun sielus kauppatiskin takaa.
Klanipää: Sinun isäsi osti kai sen sieltä sinulle.
Pekka: Sanoppas minulle suoraan, veli Keränen, sekö se oli se Jenny?
Punapää: Mitä se sinuun kuuluu.
Pekka: Älä sure. Et sinä tainnut olla ensimmäinen, jonka se petti. Sillä on luonto semmoinen. Ja itseään kai se eniten pettää. Se on hyvin onnettomasti montteerattu naisihminen. Lopultakin saat kiittää onneasi kun pääsit erilleen.
Punapää: Tunnetko sinä Jennyn?
Pekka: Olenhan minä tuntenut, ennen, kun se vielä oli kotonaan.