Punapää: Takaperin oiskin paras, ettei näe minne matka vie. (Punapää tulee hyvin totiseksi ja lisää hiljaa:) Sillälailla pettyisi vähemmän.
Pekka: jokainen kohdaltaan pettyy jonkunverran, useimmin ja raskaimmin ehkä ne, jotka ovat vähimmän huonoja ihmisiä.
Klanipää: Kukas käskee uskoa, toivoa ja rakastaa! Se on järjetöntä oppia. Paljon edullisempaa olisi näin: älä usko mitään, älä toivo mitään, älä rakasta mitään. Silloin olet välinpitämätön kaikesta, etkä pety koskaan. Otat vain iloisin mielin vastaan kaiken mitä sen välinpitämättömyyden muurisi ylitse saat siepattua; noin vain sieppaat, pistät pussiisi, ja olet tyytyväinen.
Punapää: Sinä olet sika. Mutta sanoppas Pekka, sinä Kroisos, sanoppas mikä on elämän tarkotus.
Pekka: Aasin selässä takaperin, niin kai itse äsken päättelit.
Punapää: Älä veikkonen vanno huonon sanoihin. Vai uskallatko itse istua etuperin?
Pekka: Tiukka kysymys, veli-pyhä. — Luulisinpä silti ettei uskalla kukaan, kaikkina hetkinään. Silloin ei enään olisikaan ihminen, vaan lurjus — tai peto.
Klanipää: No eikös me sitte olla lurjuksia ja petoja!
Pekka: Siltä näyttää näinä aikoina. Mutta lienee meissä silti oraalla jotain muutakin, vaikka peto meissä sen niin usein syö suuhunsa; tai kuihtuu se muuten.
Klanipää: Onko sinun petosi kasvissyöjä? Silloinhan se ei liene aivan vaarallinen. Katsoppas tarkemmin ettei se vain lienekkin lammas suden vaatteissa.