Pekka: En luule mitään, mutta näen että sinulla on edellytyksiä.
Punapää: Sillä on edellytykset helvettiin, ja sulla kans, Pekka, jos et jo herkiä. Hyi saakeli. Nyt minä lähden.
He lähtevät kaikki, sillä Voutilan on kerittävä junaan, ja Pekka haluaa saattaa katkeroituneen ja päihtyneen punapään kotia. Voutila painuu asemalle päin, pohtien kaiketi suurmiesmahdollisuuksiaan, joita Pekka pilkoillaan oli lietsonut. Punapää ja Pekka kompuroivat pimeitä katuja, äänettöminä; Pekan mieltä etoo koko ilta nalkutuksineen ja viisasteluineen, joista ei mitään vapauttavaa lähde irti, tympeitä takapihan näköaloja vain toistensa aidatuille alueille, ja omille tunkioilleen. Tällälailla tympeytyvät kaikki tuttavuudet, ja kun keskinäisen kunnioituksen viimeinenkin hitu on hälvennyt, sikiää tilalle pientä näykkimistä ja pilantekoa, joka leikkaa enemmän itseään kuin sitä, jolle se on tarkotettu. Tuttavuudesta tulee ihminen ennenpitkää kuin täyteen paiseita, jotka vuotavat märkää. Hiukan ennen tuttavuuden loppua niitä salakavalasti puhkotaan toisiltaan, mutta lopuksi ei niihin enää iletä kajota, vaan vetäydytään turvallisen välimatkan päähän, jonka yli vain yltävät välinpitämättömät "hyvät päivät" ja "mitä kuuluu". — Parasta olisi piilottautua yksinäisyyteen, mutta sekin tahtoo olla liiaksi raskasta, ja lisäksi se hävittää kaikki mittasuhteet ulkoiseen maailmaan nähden, joten lopulta ei pienimmässäkään asiassa enään kykene sijottamaan itseänsä elämän yhteiseen piiriin. Se on ilkeätä ja piinallista.
Punapää-Keränen on ainoa toveri, jonka kanssa Pekalla vielä on suorat ja vilpittömät välit. Keränen on niin naivi, eikä osaa teeskennellä. Mutta nyt, kun hänenkin lapsenuskonsa on julmasti murskattu, tulee hänestä kai nopeasti samallainen kuin kaikista muista. Sitte ei jää muuta jälelle kuin hyvästit sillekkin tuttavuudelle.
Keränen alkaa siinä sivulla tuhista itsekseen. Sitte tuhinasta laukeaa melkein itkevällä äänellä kysymys: "Kuule, Pekka. Sinä kun olet aina ollut hyvä kaveri, ja kun olet enemmän maailmaa nähnyt, niin minä nyt kysyn sinulta että pitääkö koskaan luottaa naiseen?
"Pitää. Aina, ehdottomasti."
"Mutta ovathan ne sinuakin pettäneet."
"Pettäjän vahinko, ei petetyn."
"Mutta jos ne pettävät aina."
"Se ei kuulu meihin. Sitäpaitsi lienemme heidät sellaisiksi tehneet.
Kai me haluamme tulla petetyiksi."