* * * * *
Mutta mitäs Pekka silloin äkkääkään! On tultu aivan kaupungin pohjoisille äärille. Pimeät hanget leviävät edessä. Viimeisten katulyhtyjen hohto tuskin jaksaa estää pimeyttä sieltä vyörymästä aivan varpaille. Mutta lyhdyt ovat saamaisillaan apua: taivaanrannalla alkaa liikehtiä vihertävä valoväreily, ja yhtäkkiä sävähtää sieltä heikko revontulien kajastus. Taasen muistaa Pekka toisen yöhetken tuolla kaukana, jossa revontulet joskus sähisevät yli koko taivaan kuvun.
Pekka hymyilee muistolleen, mutta ei voi olla itsekseen huokaisematta että eläisipä vielä se tyttö siellä, niin — —.
Yhtä ihmeellistä kuin silloin, on nytkin että käveltiin tänne asti, eikä muistettu poiketa sille kadulle, jonka varrella Signe asuu. Signenhän täytyy joutua aikaisin kotia ettei täti vihastu — sekin mokoma vanhapiika. Ei siis auta muu kuin pyörtää kiireesti ympäri ja pyrkiä lyhintä tietä täti Loviisan portille. Kysyy Pekka vielä siinä mennessä:
"Te sanoitte että olette rakastanut. Mutta tehän rakastatte nytkin?"
"Nii-in", sanoo Signe epäröiden.
"Ettekö olekkaan varma siitä?"
"En minä tiedä. Tuntuu välistä niin omituiselta." Siihen omituisuuteen Pekan äly ehdottomasti uupuu; eikä hän kykene enään puhetta jatkamaan. Eikä siihen olisi tilaisuuttakaan, sillä vastaan tulee kolme iloista sälliä, jotka jo matkan päästä huutelevat terveisiänsä hiukan sopimattomilla sanoilla. Pekka puristaa vain kätensä nyrkkiin ja tuumii että pysykööt nyt siivolla älköötkä satuttako sormillaan. Sillätavalla tuumii kyllä jokainen mies, joka naisen sivulla ritarina kulkee, mutta Pekka melkein toivoo että jotain tapahtuisi, sillä hänen nöyrä alistumisensa nyt tässä rakkauden asiassa on sittenkin kasvattanut rintaluitten alle jonkun merkillisen veripahkan, joka kipeästi hautoo niitä paikkoja, missä sappi asuu.
Jo tulevat miehet kohdalle. Eivät näytä haluavan väistää. Signe ja Pekka väistävät. Mutta silloin ohimennessä yksi sälleistä heittäytyy kaulailemaan Signeä. Samassa se sälli saa potkun takapuoleensa, ja kun se kiroten kääntyy päin, niin silloin paukahtaa sen leukapieliin puhtaasti tähdätty kaksoisisku kaikkien nyrkkeilyn sääntöjen mukaan. Ja samojen sääntöjen mukaan se täräys lennättää sällin pökertyneenä pitkäkseen kadulle. Knock out.
Pekka-ritari se sillätavalla turnausta harjottaa. Tosin ei hän vielä ollut mitään ajatellut, potkaisi ja löi vain niinkuin kone, joka tottelee jonkun korkeamman vallan käskyä. Mutta kone tuntee nyt vilpitöntä mielihyvää että oli suorittanut lyöntinsä niin sukkelasti, täsmällisesti ja lujasti. Ja sitä vain nyt tulee ajatelleeksi että olisikohan ollut parempi täräyttää upper-cut, kun sällillä sattui olemaan suu auki.