"Sitä minä vain tässä halusin sanoa että minulla on teille isältä terveiset."
Nainen muikistaa halveksivasti suutaan, eikä nytkään puhu mitään.
"Eivät ne terveiset ole kyllä aivan tuoreita. Siitä, kun isän tapasin, tulee pian umpeen seitsemän vuotta."
"Valehtelijan määrä."
"Kuulkaapas, minä en salli että te vastaatte minulle tuollatavalla. Minulla ei ole vähääkään halua ei kiusata teitä, ei säälitellä, eikä muutenkaan tukkeutua teidän asioihinne. Mutta nämä terveiset on minulle annettu toimitettavaksi, ja minä toimitan ne. Meidän pitäisi saada puhella hiukkasen kahdenkesken. Sopisikohan teidän tulla minun mukanani Helsinkiin?"
"Mene helvettiin!"
"Enkä mene. Mutta se on nyt varma että te tulette. Jo ensi asemalla nousemme tästä pois ja valtaamme ensimmäisestä luokasta oman kopperon. Te tulette. Se on nyt kertakaikkiaan päätetty."
Ei hyppää nainen kiljuen pystyyn (niinkuin Pekka hiukkasen pelkää), ei kiroile, mutta ei osota mitään heltymisenkään merkkejä. Sensijaan se nyt, pahasti luimistaen, katsahtaa ensikerran poikaansa silmiin, ja laskee sitte päänsä alas, jääden siihen nuokkumaan kumarassa, kädet sylissä. Kaiketi hän oli Pekan sanoista saanut juuri sen määrän kylmähköä osanottoa, minkä hänen ylpeytensä sieti. Ja kiinteät sanat olivat hänelle hyväily, niinkuin ainakin voimakasluonteiselle naiselle. Hän lienee niin herkässä mielenvireessä kuin hän ylipäätään voinee olla — nyt enään, nykyisin.
Ympärilläolevat ihmiset näyttävät jo kerinneen kiinnittää huomionsa heihin kahteen. Lihava vierustoveritar on kurkottanut korvansa aivan liki heitä, vaikka silmät katselevatkin viattomasti maisemia vaunun toisellapuolen olevasta akkunasta. Ja tuo pehmeäkielinen perhonen, joka vastapäiselle paikalle lehahtaessaan vielä suutaan suipistaen ja uumiaan kiepauttaen niin hempeästi katsahti Pekkaan, se puolestaan on vetäytynyt aivan penkkinsä toiseen päähän. Sieltä se hassunkurisen pyörein silmin ja ylhäisellä ilmeellä pöllöttää Pekkaa ynnä tämän puhekumppalia, etenkin jälkimmäistä.
Tässä vaununosastossa ei ole edes lupa vetää muutamia haikuja järkkyneisiin veriinsä. Mutta ei sovi nyt poistua tämän naisen luota, kun hänestä kerran on lujan otteen saanut. Pekka ryhtyy kuitenkin valmiiksi lataamaan piippuaan. Kohta tulee asema, jossa sopii siirtyä toiseen vaunuun.