Pekka: Siis olen minäkin jotain näistä kolmesta: varas (= rosvo), kerjäläinen tai lurjus.
Äiti: Mikä lienet, siitä ei minulla ole tietoa, mutta sen tiedän että varkaan leipää olet sinäkin syönyt.
Pekka: Se on hyvin mahdollista. — Mutta, ettehän tarkottane —? —
Vastatkaapa vielä yhteen kysymykseen: milloin aloitte varastaa?
Äiti: Silloin kun sinua kannoin näillä käsilläni, ja isäsi hummasi merillä.
Pekka: Saa — äh. Olette minua sillä tavalla elättänyt!
Äiti: Niin.
Pekka: Ilmankos minulta ei koskaan mitään puuttunut! Voi äiti, äiti! —
Ja ihmiset luulivat että isä lähetti rahaa.
Äiti: Niin.
Pekka: Tottavieköön, eipä liene isäparka ollut mikään mallikelpoinen aviomies. Mutta hän lienee itse saanut siitä eniten kärsiä. Teitte kovasti väärin, äiti, kun ajoitte hänet pois silloin jouluna. — Tapasin isän, niinkuin jo sanoin, vielä senjälkeen kerran. Siitä tulee nyt pian seitsemän vuotta umpeen. Hän tiesi silloin kyllä senkin uuden Suojasen olemassaolon, mutta sanoi vain olevansa siihen asiaan alistunut. Hän näytti pitävän itseään syyllisenä kaikkeen. Hyvin nöyrä ja viisas mies hän oli.
Äiti: Poika, onko se totta? Tapasitko isäsi?