"Mitä? Vähän?"
"Ei mitään. Ei puhuta siitä. Joko joudut? — Tule katsomaan — onhan minullakin jotain."
Lahja on jo valmis, ja lapsi nukkuu. Pekka ottaa käsivarsilleen sen hassunkurisen kepeän taakan (joka kuitenkin saattaa painaa mieltä, vaikka ei käsiä). Ja he menevät makuuhuoneeseen. Mutta Pekka muistaakin ennen lähtöään vieneensä esineen työhuoneeseensa. He menevät siis sinne, Pekka edellä. Lahja uteliaana perässä. Siellä on kaikki huiskinhaiskin, niinkuin tullessa äsken jo nähtiin. Turhaan etsii Pekka sitä kapistusta, jota hän on jo salaa valmistellut parin kuukauden ajan. Nurkassa, jossa sen pitäisi olla, näkyy vain surkea kasa pirstottua puuta ja lyttyyn lyötyä metallia. Apealla mielellä katselee Pekka hävitystä, pitäen jälkeläistään yhä sylissänsä, sillä ei sitä voi nyt mihinkään laskea.
Palvelijatar tulee kutsumaan illalliselle, mutta, nähdessään perheen pään mykkänä tuijottavan rauniota, ryhtyy selittämään:
"Ne särkivät sen. Sanoivat että se on helvetinkone ja rovokaattori.
Enkä minäkään tiennyt mikä se oikein oli."
He vievät lapsen sänkyyn, Lahjan sänkyyn. Vasta sitte kun he kahden istuvat pöydässä, kysyy Lahja: "Mikä se oikein oli?"
"Se oli vain semmoinen sähköllä keinuva tulla."
XIV
Verraton jylinä ja pauke on kaikunut Pekan sielussa. Kuinka kauvan? — sitä ei voi tietää, sillä kiusatut aistit kieltäytyvät jyrkästi laskemasta aikaa. Ne eivät halua tietää mistään, joka on tämän paukkeen ulkopuolella — kun se joskus hetkeksi lakkaa, tulee paha olo. Tulee unipainajainen, joka lyö koko ruumiin tuskan hikeen. Vasta silloin painajainen väistyy, kun taasen joku laukaussarja kajahtaa. Silloin nukkuu hyvin, ja raukealla tyytymyksellä saattaa antautua kuuntelemaan miten räiske alkaa levitä pitkien ketjujen päästä päähän, kummulta kummulle, notkosta notkoon, konekiväärien ommellessa joukkoon papatustaan, ja ehkä tykinkin silloin tällöin mylväistessä melun läpi, niinkuin sonni juhlallisella äänellään mylväisee ylitse muun karjan metelin.
Mutta nyt on taasen kolkko äänettömyyden aika, ahdistava, painostava. Odotetaan. Tulisia pisteitä vain kiiluu Pekan ympärillä. Ne tulevat tupakoivista tykkimiehistä, jotka, yön turvissa raahattuaan murhakoneensa tähän, ja asetettuaan kaikki valmiiksi, nyt vain vartoilevat aamun sarastusta. Silloin taas aletaan. Nyt imeskellään savukkeita tai otetaan pieni torkahdus. Kaksi miestä veteleekin jo unia, selkä vasten tykin lavettia, toisella yhä suupielessään sammunut paperossi, jota se unissaankin pureksii ja imeä laputtaa. Ei kukaan välitä niistä muutamista laukauksista, joita silloin tällöin sivuilta ja edestä kajahtaa, kaikuen kimeästi kylmässä aamuilmassa.