Ryynipussia esille ottaissani tuli minulle kuitenkin hieman päänvaivaa, kun en aivan tarkalleen muistanut miten paljon niitä tavallisuuden mukaan on keittoon pantava. Muistin kuitenkin syöneeni noin kaksi lautasellista kerrassaan ja senmukaan päätin nytkin keittoa valmistaa. Siksipä otinkin lautasen sekä kaadoin ryyniä kaksi sen täyttä pannuun; ja varmuuden vuoksi heitin vielä kourakaupalla vähäsen lisäksi.
— Mitähän jos panisi sinne vähän maitoakin? välähti nyt mielessäni. Ja vastausta odottelematta hain minä maitoa sekä kaadoin pannuun.
— Kyllä siitä nyt tulee poikaa! tuumasin, saa se muijakin ihmetellä jahka kotiin ennättää.
Vihdoin keitos alkoi oikein todenteolla kiehumaan ja ryynit paisumaan. Mutta siihen ei sopinut enää kaataa jähdykettä, joten ei auttanut muu kuin täytyi ottaa liika pois. Ja kiire kun oli, ei siinä ennättänyt uusia kuppia hakemaan vaan kaadettiin liika maitokuppiin; se tuli täyteen.
Läksin puita noutamaan. Palatessani huomasin heti oven avattuani, että keitosta oli hellalla, jopa lattiallakin, sekä huone täynnä ilettävää käryä.
Heitin puut kynnykselle sekä riensin puuroa kuppiin ajamaan.
— Kuinkahan paljon sitä mahtaakaan tulla? kysäsin itseltäni. Ja kun pannu nyt tuli mielestäni liijan vajaaksi kaadoin sinne sen kupin sisällyksen minkä olin ensiksi puurolla täyttänyt. Se oli kuitenkin ennättänyt jäähtyä jo aivan kylmäksi, joten kesti taasen kotvan ennenkuin keitos uudelleen alkoi kiehua. Tällä ajalla korjasin äsken kynnykselle heittämäni puut sekä työnsin niistä muutamia hellaan. Hain sitten kupin sekä aloin nostamaan pannua pois tulelta. Mutta pannu olikin kuumetessaan tarttunut kiinni hieman lujempaan eikä näyttänyt olevan ensinkään halukas tilastaan luopumaan.
— Ole siinä sitten, kyllä sinut siinäkin tyhjäksi saan, ajattelin. Mutta kauha, joka viimeisen puuron paisumisen aikana oli jäänyt hellalle oli niin kuumennut, ettei sitä paljain käsin voinut koskettaakaan. Hätä kuitenkin keinon keksii. Kietasin takkini helman kauhanvarren ympäri (Esittäjä osottaa miten se tapahtui) kas tällä tavalla. Takki oli kuitenkin lujasti napitettuna enkä saanutkaan kauhaa pataan ylettymään.
— Perhanan puuro! sähisin tuskissani, sekä ojensin epätoivoisella liikkeellä kauhaa pataa kohti, (Esittäjä nykäsee napitetun takkinsa helmasta eteenpäin, jolloin napit — mitkä siltävaralta ovat etukäteen löyhään neulottavat — lentävät takista) noin ikään! ("Noin ikään", on lausuttava juuri nykäistessä.) Ja seuraus oli sama kuin nytkin, että neljä, viisi nappia lensi vinkuen tiehensä. Mutta sitten se ylettyi kauhakin keitokseen.
Tuskin olin saanut ensimäisen kupin pöydälle' ennenkuin puuro taasen teki uuden ryntäyksen. Täytin toisen ja kolmannenkin kupin, jolloin vasta sain senverran rauhaa tuolta levottomalta holhokiltani että ennätin keitosta maistaa.