Markkanen: Se on vielä sillä Viipurin matkallaan.
Kalle: On jo tainnut olla kauvankin pois näiltä mailta?
Markkanen: Huomenna tulee viikko. Missä lie juomareisuillaan. Kulkee siellä kaikki kaupungin kapakat ja ravintolat ja tekeytyy herrojen tuttavaksi. Kyllä ne taas siltä peijaavat muutamia satoja korttipelissä. Sitte taas kun tulee kotiin ja selviää kohmelostaan, niin kyllä saa puotipoika parka senkin seitsemän potkua ja korvapuustia, ja taas korotetaan tavarain hintoja — pitää näet köyhiltä kiskoa mitä on rikkaille menettänyt. Hohhoo (huokaa pitkään) ei ole vainen kehuttavaa tämä puotipojankaan elämä. Eron tästä otankin ensi vuonna.
Kalle: Kyllä liekin parasta. Mutta mikä sitä ukkoa nyt mahtoi riivata? Joka on niin saita, ettei malta laittaa itselleen kunnon vaatteitakaan. (Markkanen silmäilee vaistomaisesti puhujaan.) En minä ole vielä ikänä kuullut, että hän olisi käynyt kaupungissa. Tavaransa on aina tuottanut Rajalan Eljaksella.
Markkanen: Kuka hänestä tiesi. Erehtyy se välistä viisaskin. Olisko sinulla ollut kauppiaalle mitä asiaa?
Kalle: No ei häntä erityistä. Ilman vaan kysyin. Onkos sinulla nyt oikein hyviä sikareita?
Markkanen: Hyviä ja halpoja? Tietty se. Maistappas tuota! (Antaa hänelle sikarin.) Tuoss' on tulta.
(Sytyttää.)
Kalle: Mitäs näillä olisi hintana?
Markkanen: Onhan se kauppias ottanut näistä 10 penniä kappaleelta, mutta minä nyt annan sinulle tutun vuoksi viidellätoista pennillä parin, kun et virka kellekään. Se on justiinsa ostohinta. Montako otat?