Kalle: Anna nyt heitä vaikka pari tusinaa.
Markkanen (Käärii paperiin): Markka yhdeksänkymmentä penniä.
Kalle (Miettii vähän aikaa): Mutta mitenkäs — eihän se tee kuin 1 mk 80 penniä 24 kappaleelta.
Markkanen: Suussasihan on 25:des. Kauppias on käskenyt ottaa kaikki laskuun. Minusta se kyllä on turhaa ja suorastaan hävytöntä, mutta ei minun auta muuta kuin totella käskyä. Minun täytyy tehdä tarkka tili jokaisesta sikarista, kun isäntä tulee kotiin. Hän on jo ilmankin saanut minut monasti kiinni sikarien myymisestä omaan laskuuni, s.t.s. maksamattomien sauhujen vetelemisestä. Muuten olisi minun nähdäkseni parasta, että ottaisit vielä pari sikaria, niin saisit antaa kerralla sopivan rahan. Isäntä vei kaikki rahat mukanaan, eikä ole yhtään pientä kotona. Minä jo panin kääröösi 26 kappaletta. Vai olisko sinulla ehkä sopiva raha?
Kalle: Eikä ole. Tuoss' on 2 m:kaa.
(Viskaa rahan tiskille ja aikoo lähteä).
Markkanen: No mihinkäs kiire? Istutaan nyt tässä ja jutellaan, kun ukko on pitkistä ajoista poissa kintereiltä. Tässä on tuoli. Meillä on nyt ihkasen uuden mallisia kravatteja, viimeistä Pariisin muotia 1 mk 30 penniä kappale. Näytänkö?
Kalle: En minä nyt tällä kertaa ole niiden tarpeessa. Minulla on vähäsen kiire.
Markkanen: Kyllä arvaan. Hilmasi vartoo ulkona. Ota nyt edes karamelleja hänelle. Nämä sopivat parhaiten.
(Pistää kätensä laatikkoon).