Kalle: Mitäs Hilmasta! Isäntä vaan käski joutua pian takaisin. Hyvästi!
Markkanen: Hyvästi, hyvästi! (Kalle poistuu. Markkanen sulkee oven hänen jälkeensä). Niin oli kuin pelkäsinkin. Tähysteli minun rehellistä naamaani, kuin juutalainen läskipalasta. Mutta kyllä minäkin osasin valehdella, osasin totisesti. Taisi tulla vähän liikaakin, kun en älynnyt edeltäpäin miettiä juttua valmiiksi. Mutta korjataan toiste. Paljoko minä taas voitinkaan? 25 kappaletta, 5 penniä kappaleelta, se tekee 1 mk 25 penniä. Sitte vielä 10 penniä kaupan päälle. Summa 1 mk 35 p:niä. (Aikoo sivellä partaansa.) Jassoo, puotipojalla ei olekaan partaa. Mutta kauppiaalla on. Alatalon Iivari näkyy kävelevän tännepäin; hän tulee varmaan maksamaan velkansa korkoja, enkä minä voi uskoa semmoista asiaa puotipojan käsiin.
(Menee viereiseen huoneeseen ja palaa hetken kuluttua samassa asussa kuin hänellä oli näytelmän alussa. Kelloa soitetaan, M. avaa).
Kalle (Astuu sisään): Mitä, joko kauppias on palannut kotiin? Hyvää päivää!
Markkanen: Päivää, päivää! Tulin juuri vast'ikään.
Kalle: Miten lie, mutta minä en nähnyt pihassa mitään rattaita.
Markkanen: Missä sitte luulette minun käyneen?
Kalle: Risto kertoi kauppiaan olleen Viipurin matkalla jo lähemmäs viikon päivät.
Markkanen: Kas vaan, mitä se pojan lurjus on taas valehdellut! Viipurissa! Ja minä kun pikimältään pistäysin naapurissa.
Kalle: Kannisessa?