Aamun ihailijan hiukan viivähtäessä pihassansa aukesi vastapäisen asunnon ovi ja ulos astui rouva Streng ilmeisen ilon ja virkeyden elävänä kuvana, aikoen hänkin kävelylle, koskapa kevynen päivänvarjo kädessä teki kepin virkaa hänen lähestyessään porttia.
Tervehtien virkkoi lehtori:
"Aikaisinpa tekin olette liikkeellä."
"Mikäs aikainen tämä on. Johan minä olen keittänyt kahvinkin itselleni."
"Itsekö?"
"Kukapa sitä muu meillä näin aamusilla keittäisi. Sanna on siksi nuori ja lapsimainen, että häntä kyllä vielä nukuttaa. Ja mitäpä minä hänestä herättelemään, hän vain noustessaan herättäisi lapsetkin. — Mutta tokko te olettekaan vielä kahvia saaneet?"
"Kukapa sitä meillä ollenkaan näihin aikoihin keittäisi. Vielä ne kaikki kuuluvat olevan ihan hiljaan."
"Malttakaas, minä tuon teille kuppisen."
Lehtori yritti kieltämään, mutta rouva jo oli asuntonsa ovella eikä lehtorin tehnyt mieli ruveta huutelemaan.
Kohta hän palasi, suuri kuppi kiehuvan kuumaa kahvia pikku tarjottimella kuppikorin sekä sokuri- ja kerma-astian kanssa.