Rouvat Streng ja Lajunen karttoivat toisiansa. Eihän lehtorin rouva tuollaisen tekonsa jälkeen miten voinut katsoa kostonsa uhria suoraan silmiin; niin paatunut hän toki ei ollut turhamaisuudessaan. Ja kun herroilla ei myöskään ollut mitään erityistä vetoa toistensa seuraan, oleksivat kumpikin perhe erikseen omalla puolellaan.
Tulipa sitte sateinen viikko.
Lehtori oli sellaisten päiväin varalle ottanut mukaan sopivaa työtä ja istui kammarissaan.
Samoin kului rouva Strengin aika ikävältä tuntumatta kaikenlaisissa puuhissa, joita toimeliaisuus aina keksii.
Sen sijaan rouva Lajunen aivan oli ikävään menehtyä. Ensi päivät hän koetti makaella — tekeehän kostea ilma ihmisen uneliaammaksi — mutta eipä se sekään ajan pitkään oikein sujunut.
Rehtori myöskin kasasi unikekoa aamuin ja päivällisten jälkeen, ei kuitenkaan koko päivää. Jäi vielä kyllin kyllä aikaa ikävöidä wisti-klubia. Viimein hän jo otti varalta mukaan tuodun korttipakan käsiinsä ja alkoi yksikseen selailla lehtiä.
Ei aikaakaan, niin pisti hän hatun päähänsä, kalossit jalkaansa ja läksi suuren sateenvarjon suojassa maantien poikki esittämään, eikö rouva Lajunen tulisi kumppaniksi.
Tämä ihastui suuresti. Lapsuuden ja nuoruuden ajan olivat kortit olleet hänellä ensin leikkikaluina, sitte hyvinä ystävinä sen seurapiirin tavan mukaan, johon hänen vanhempansa kuuluivat ja jossa korttipeli oli hyvin suosittuna ajanviettona naistenkin kesken, puhumattakaan herroista, jotka eivät osanneetkaan olla koolla ilman wisti-pöytää.
Rouva nyt ensin ihastui, että sai niin hyvän tilaisuuden uudistaa vanhoja tuttavuuksia ässäin, kuningasten ja rouvain kanssa. Kauan näet oli hän niitä saanut kaivata, hänen miehensä kun ei kärsinyt kortteja talossaan, eikä niitä myöskään naisien seuroissa näkynyt siinä piirissä, jossa he nyt eleskelivät.
"Missä sitä pelattaisiin?" — Rouvaa alkoi vähän arveluttaa: jos rehtori ehkä esitti pelaamista siellä, jossa nyt olivat, niin joutui hän pulaan miehensä loukkaamisen ja kohteliaisuuden loukkaamisen välille. Arvelutti myöskin vähän, mitä maalaiset sanovat, kun kuulevat rouvainkin käyvän korttisotaa, sillä eiväthän he tietysti kyenneet käsittämään herrastapoja, kun niitä hänen miehensäkään ei ottanut käsittääkseen.