Hiljakseen ajettiin loppumatkaa, milloin rannikon lähitse, jossa vedenselkä vilkkui metsän takaa, milloin korkean mäen päälle nousten, johon näkyi aukea järvi sekä siellä veneitä lepattavin purjein työläästi eteen päin pyrkimässä, milloin notkelmaan laskeutuen, jossa niityt heleän vihreinä hohtivat ja lehtipuut kevään tuoretta tuoksua levittivät. Oli siinä myöskin uhkeita taloja tien varrella, ehkä joukossa joku huonompikin, ikään kuin tekemässä vastakohtaisuutta paremmin huomattavaksi.
Jopa läheni taaskin mäkien ylitse ja niittyjen keskitse tie järven rantaa. Viimeisen tuuheametsäisen mäennyppylän päälle päästyä levisi matkustajain eteen saarinen järven seljänne niin lähellä, että Lajunen arvaeli jaksavansa siitä heittää kiven tuonne alas veteen, johon maantiekin näytti suoraa päätä osuvan.
Mutta mäen alla oli vielä tilaa kahdellekin talonsijalle, joiden välitse tie loivasti laskeutui rantatörmän päälle, pudottautui siitä edelleen törmän alle ja kääntyi kiertämään toisen talon peltoja, jotka ulottuivat hyvän matkan pitkin rantaa samoin kuin toisen talon viljamaat toisella puolella.
Kumpaisessakin talossa oli, paitsi talonväen omia, kartanoita, erittäin kaupunkilaisten varalle rakennettu kesäasunto, lasiseinäinen kuisti, tilava porstua, kolme huonetta ja kyökki, mäen puolella taloista, vastakkain kahden puolen tiestä, kuitenkin sen verran etempänä, että oli tilaa puhtaille nurmikko-pihamaille. Itse nämä asunnot, samoin kuin pihamaiden ripa-aidat ja portit olivat aivan samaa kaavaa, niin että toista asumusta olisi voitu luulla toisen peilikuvaksi.
Lajusen herrasväen pysähtyessä oikean puoliselle portille koetti rehtori Streng, joka perheineen oli paria päivää aikaisemmin saapunut vasemman puoliseen asuntoon, omassa pihassaan ahdistaa rouvansa kroketti-palloa pois lähitienoilta. Rouva Streng itse unhotti koko pelin ja riensi ottamaan odotettuja kesäkumppaneja vastaan.
Mieluinen keskeytys se oli rehtorillekin, sillä muuhun urheiluun hänellä ei ollut vähääkään taipumusta, kuin korttisotaan ja ajamiseen kyytihevosella, mutta siihenkin ainoastaan silloin, kuin hänen ei tarvinnut pitää huolta ohjaksista.
Hänkin läksi juhlallisen vitkaan maantielle päin. Erittäin kohteliaasti kumartaen nosti hän siellä sirosti hattuaan vielä kärreissä istuvalle rouvalle ja samoin koreasti kumartaen kätteli lehtoria, joka oli hypähtäen jo aika sitte maahan päässyt ja kätellyt rouva Strengiä tavallaan kohteliaasti, mutta melkein ihan kumartamatta.
Lehtori nosti kärreistä vanhimmat lapset ja auttoi alas rouvansa, jonka
Miina ensin vapautti nuorimmasta perheen jäsenestä.
Rouva Lajusen tervehdystavassa, kun hän ryhtyi kättelyn puuhaan, oli jotakin melkein teeskentelemiseltä näyttävää kohteliaisuutta, jota vastoin rouva Streng suoritti nuo temput paljon yksinkertaisemmin, suoravaisesti sekä mieleltään että käytökseltään.
Vasemman puolisen portin taa ilmestyi tällä välin kaksi rehtorin lasta, ja sinne pujahtivat pihaan äsken tulleetkin, nuorin Miina-tytön sylissä.