"En minä huoli teidän sokuritoppa-paperistanne."
"Maksaapa se paperi minullekin."
"Sen tähden pitäkääkin se omananne. Minulla on oma kahvipussini, ja se painaa kaksi luotia."
Sakari kaatoi kahvit kauppiaan pussista omaansa, pisti pussin puntariin ja vaati lisää. Kauppias vastahakoisesti totteli, kunnes puntari näytti kaksi naulaa kaksi luotia. Sitte Sakari sitoi pussin koskea kiinni, pisti sokuripalaset suupuoleen ja sai siihenkin lisää.
"Jos tahdotte meidän kylässä ruveta kauppaa pitämään, niin jättäkää pois vehkeileminen! sanon minä ajoissa. Kohtuullista voittoa minä en kiellä ottamasta, mutta rehellinen peli. Ja nyt hyvästi tällä kertaa! Laittakaa vaaka kuntoon toiseksi kerraksi. Arvaattehan, että minä en pidä tätä asiaa salassa, eikä se keino siis auta. Hyvästi!"
"Pahaapa näkyy Sakarilla tosiaankin olevan mielessä meitä kohtaan", vastasi Mari nyt vasta miehensä äskeiseen ihmettelyyn.
Kauppinen, mitään virkkamatta, päästi vaa'an seljän toisesta päästä pois pienen lyijymurikan. Hänen kyllä mieli paloi halusta kurittaa tuota häiritsijää, mutta mahdoton oli päästä häneen kiinni, ainakaan vielä nyt.
Vanhalan isäntä, saatuaan aikaa myöten kuulla tämän tapauksen, muisti itsekseen jotain samanlaista vajautta ja alkoi vähän katua kauppaansa, että oli Kauppisen ottanut maallensa, mutta toivoi hänen kuitenkin tästä jo viisastuvan. Sitä paitsi tuntui niin mukavalta saada ihan ilmaiseksi tuo viisikolmatta markkaa vuodessa, vieläpä lisää työn teosta nyt rakennusaikana, jopa hirsistäkin, joita oli luvannut omasta metsästään itse vetää Kauppiselle. Tosin häntä jo oli vähän kyllästyttänyt kiven veto, kun Kauppinen oli kiviä moittinut huonoiksi ja sen tähden maksanut vähemmän, kuin oli luvannut; vaan olihan siitä sentään ollut ansiota, vaikkapa vähempikin. Eikä Vanhanen luullut Kauppisen toki osaavan hirsiä halventaa. Vielä nuo olivat luvut pitämättä töistä ja muista saamisista sekä otoista Kauppisen kanssa, joka oli aina vastannut, että ehditäänhän vielä katsella; mutta Vanhasen muistaen piti siellä olla koko joukko rahaa tallessa; joutipahan säästyä, kunnes tarve tuli.
Joulun jälkeen alkoi sitte hirren veto, kuin Kauppinen ensin kävi noutamassa lisäksi tavaraa koko kymmenen kuorman. Vanhanen veti vetämistään määrän mukaan, kunnes hirsikasa kasvoi aika suureksi, ja pyysi sitte Kauppista mittaamaan.
"Ehditäänhän nuo katsoa", yritti Kauppinen taaskin sanomaan, mutta läksi kuitenkin, kun Vanhanen huomautti, että pian sekautuvat hänen puunsa toisten tuomiin, ja kahden kesken he astuivat hirsiläjän luo.