Ei hänellä kuitenkaan ollut rohkeutta sanoa edes vaimolleenkaan, että nyt oltiin ensi kerran velassa. Emäntähän olisi sitä vielä vähemmin käsittänyt kuin isäntä itse eikä hänkään nyt enää olisi ulkoa päin muistanut luetella kaikkia ottoja, kuu niitä oli niin paljo.
Siihen se asia jäi tällä kertaa Vanhalassa tarkemmin selvittelemättä, olivatko kaikki Kauppisen kirjaan merkityt otot tosiaankin otetut vaiko ei ja olivatko edes kaikki annotkaan tarkkaan luvussa. Kukapa sen osasi taata, kun ei omaan muistiin ollut luottamista niin pitkältä ajalta.
Yhtään paremmin ei käynyt muidenkaan isäntien luvunteko Kauppisen kanssa. Tosin velkasummat olivat paljon pienemmät, mutta jok'ainoa heistä kuitenkin jäi velkaan ja piirsi merkkinsä tuollaiseen vekseli-velkakirjaan, kuka minkin verran vastustellen. Yksitellen he olivat kaikki käyneet luvuilla ja yksitellen he myöskin pitivät velkansa häpeänään ja salaisuutenaan, ja tuo sama häpeä se heitä esti jyrkemmästi vastustamasta Kauppisen vaatimuksia ja keräjiin menon uhkauksia, kun he näet ennemmin kärsivät jonkun verran vahinkoakin, kuin päästivät asiataan oikeuteen asti, jossa käynyt tai käytetty mies oli kaikkein Harjulan kyläläisten mielestä melkein kuin puoleksi kunniansa menettänyt. Tästä syystä pysyivät nämä kunkin omat asiat Kauppisen eduksi salassa ja kätkössä.
IV.
Viisi vuotta oli kulunut ja Kauppinen sill'aikaa jo päässyt rikastumisen alkuun, ei kuitenkaan niin hyvästi, kuin hän oli toivonut, eikä myöskään niin sukkelasti, kuin alussa näytti. Ja sen hidastuksen syynä oli taaskin sama Kylänpään Sakari.
Tuo kaikkien Kauppisen asioihin joutuneiden velkautuminen suuremmassa tai vähemmässä määrässä ei näet ajan pitkään pysynyt salassa Sakarilta. Hän urkki urkkimistaan tietoja ja sai ensin yhden, sitte toisen ja vähitellen kaikki muut paitsi Vanhasen ilmoittamaan asiansa hänelle, ja silloin Sakari heti ryhtyi mietiskelemään pelastuskeinoja, eikä niiksi hänen mielestään kelvannut mikään muu kuin ensin entisten asiain suorittaminen ja sitte pysyminen erillään koko Kauppisesta.
Mutta sepä olikin helpompi toivoa kuin toteuttaa. Sillä Kauppinen piti niistä kiinni, jotka kerran oli köysiinsä saanut, vaikka höllempäänkin.
Viimein Sakari kuitenkin luuli keksineensä keinon, kutsui kokoon muutamia isäntiä, joilla oli vähin velkaa, ja kehoitti heitä maksamaan kaikkea kerrassaan kuitiksi, vieläpä antoi itsekin rahaa lainaksi niille, jotka suostuivat olemaan ottamatta enää velkaa. Toisia sitä vastoin, joilla oli suuremmat velkasummat, hän neuvoi pitämään ne tarkasti muistissaan, että ne eivät enää pääsisi kasvamaan, vaan pikemmin lyhenisivät vähän kerrassaan. Hän myöskin huomautti heille, miten kasattukeot olivat hävinneet heidän pelloiltansa ja miten kohta oli häviävä kasvavakin vilja, jos vain ei ajoissa katsottu eteensä eikä katkaistu kauppatavaran tulvaa.
Kauppinen puolestaan ponnisteli kaikin voimin. Kun ei yksi naula vetänyt, löi hän aina toisia: hankki yhä uusia tavaroita, jotka outoudellaan viehättivät, toi muun muassa puuastioitakin koko kuormittain Venäjältä, möi niitä alussa huokeammasta sekä kehui ja selitteli, että suottahan oli aikaa tuhlata sellaisten tekoon kotona, koska kerran hänellä oli sievempiä ja niin perin mitättömästä polkuhinnasta.
Kuitenkin onnistui Sakarin selvittää isäntiä aivan vapaiksi, vaikka häneltä tosin siinä puuhassa omaltakin pelloltaan kasattukeot vähenivät, ei kuitenkaan rahan puutteesta, vaan sen tähden, että hän niillä mieluisemmin suoritteli toisten asioita kuin puhtaalla rahalla.