Täten olivat asiat olleet lähes kaksi vuotta.
Johtuipa sitte Limalle eräänä päivänä mieleen tehdä Kallelle samoin kuin kertomusten "suuret" tytöt leikkitovereillensa, nähdäkseen vain, tuliko kukaan sitä estämään. Hän yritti suutelemaan Kallea, tietysti muiden näkemättä, kuten oli lukenut "suurten" lasten tehneen. Mutta olipa hän sentään vielä niin tottumaton salailemisvehkeihin, että ryhtyi tuohon koetukseen keskellä pappilan pihaa. Kalle vastusteli, kotonansa kun oli tottumaton moisiin hyväilyihin, mutta sai Liina kuitenkin pitkän temmellyksen jälkeen suudelluksi häntä poskelle ja nenään.
Rovasti katseli tuota kaikkea kammarinsa ikkunasta, olematta ensin milläänkään. Vaan viimein hänelle välähti mieleen: "entäpä, jos nuo rakastuvat toisiinsa, kun vielä leikkivät muutamia vuosia!" Se ajatus ajoi rovastin muhkeana rappusille. Hän kutsui Kallen eteensä, käski häntä heti menemään kotiinsa sekä kielsi koskaan enää tulemasta pappilaan. Siinä rovastilta unohtui toinen oma ohjeensa käyttämättä; neuvo ensi kerralla ja kurita vasta sitte, jos ei neuvo auta!
"Liinahan se…" koetti Kalle puolustautua, mutta rovasti vain jyrkästi viittasi maantielle päin. Niinpä Kallen ei auttanut muuta arvella kuin lähteä hitaasti astua lönkyttämään kohti porttia, jonne hänen toinen yhtä hyvä leikkikumppaninsa, suuri Musti-koira, nähtyään rovastin äkäisenä, häntä äristen seurasi.
Liina tillahti itkemään, kun näet arvasi hupaisten leikkien nyt loppuneen. Mutta rovasti ei sittekään enää huutanut Kallea takaisin, kuten Liina toivoi isänsä tekevän hänen itkunsa tähden.
Näin äkisti päättyi Liinan ja Kallen seurustelu, ja Notkolan isäntä oli siksi ylpeä mies, että, kun kuuli poikansa ajetuksi pois pappilasta, hänkin kielsi häntä sinne enää koskaan menemästä ja itsekseen päätti näyttää rovastille, että mies se Kallestakin tulee, ikään kuin ei muka joka pojasta pitäisi tuleman mies eikä joka isä olisi velvollinen kasvattamaan poikaansa mieheksi paraan taidon ja kyvyn mukaan.
Tuolla uhalla pantiin Kalle syksyn tullen kansakouluun. Ollen hyväpäinen eikä ijältäänkään enää mikään pikku lapsen huima kävi hän sen lävitse määräajassa ja pääsi sitte muutamaksi vuodoksi oppikouluunkin.
Mutta eipä Notkolan isäntä sentään aikonut pojastansa varsinaista lukumiestä, vaan kunnon maanviljelijää, hänellä kun oli hyvä ja isonlainen tila. Hyvin oli Kallesta vastahakoista keskeyttää oppikouluunsa ja lähteä Kurkijoelle. Pappilassa alkanut herrastuminen kasvoi kasvamistaan, niin että jo alkoi tuntua ikävällä antautua tuolle ruumiillisen työn alalle. Totteli hän kuitenkin, kun isä muuten uhkasi kerrassaan katkaista kotoa juoksevan rahasuonen ja pakottaa pojan pysymään kauniisti kotona.
II.
Silloin kuin Kalle karkoitettiin pappilasta, olisi Liinakin kyllä jo ollut kouluijässä, vaan eipä rovasti raaskinut luopua ainoasta elämänsä sulostuttajasta niin pitkäksi ajaksi. Sen tähden hankittiin syksymmällä opettajatar kotiin.