Kuitenkin alkoi vähitellen tuntua mielessä omituista tyhjyyttä, jota eivät mitkään kirjat saaneet haihtumaan; päin vastoin se tuntui sitä kolkommalta, mitä enemmän hän lueskeli. Hänelle näet kävi aivan samoin kuin huviksensa matkustelijoille, joilla ei ole mitään muuta pyrintöä matkustuksensa tarkoituksena: mitä enemmän he näkevät, sitä tyhjemmältä tuntuu heistä maailma.
Ihan itsestään viimein selvisi Liinalle, että tuo sydämmen tyhjyys kaiketi oli vain rakkauden kaipausta, ja kohta tuli aivan varmaksi vakuutukseksi, että hänen piti löytää joku vähän todellisempi olento kuin nuo romaanisankarit, sellainen, jota voisi ruumiillisillakin silmillä katsella. Mutta silloin loppuikin Liinan koulunkäynti, hän sai päästötodistuksen käteensä.
III.
Kahdeksantoista ikäisenä palasi Liina koulusta kotiin ainiaaksi, kuten isä ilotteli, mutta ainoastaan "kunnes…", kuten Liina itse arveli.
Kotiin lähtiessään valitsi hän, kuten ennenkin joka kesäksi, aika röykkiön kirjoja eväiksi; mitäpä hänellä muutakaan olisi ollut maalla tekemistä.
Kesä kului jotenkin hauskasti, aamut makaellen lähelle puolta päivää, keskipäivät lueskellen ja illat kävellen tai kammarin ikkunasta haaveksivasti katsellen kohti avaruutta.
Välistä hän käveli puutarhassakin marjoja suuhunsa poimiskelemassa, ne kun maistuivat makeammilta tuoreeltansa kuin toisten kerääminä ja astiassa istuneina.
Vähitellen alkoi Liinasta kuitenkin olo tuntua ikävältä. Hänellä näet ei ollut vähintäkään halua minkään työn tekoon, ei edes senkään vertaa, että olisi itse ommellut leningistänsä irti karisseen napin jälleen kiinni. Sehän muka oli Kaisan asia. Mistäpä Liina olisikaan saanut työn halua, kun ei kukaan ollut häntä lapsempana koskaan siihen opastanut eikä totuttanut.
Ikävä kasvoi, mikäli kirjakasa hupeni, ja ihmeen pian se loppuikin. Liinalla näet olikin omituinen lukemistapa, varsinkin viime aikoina. Hän tutki vain alun kustakin rakkausromaanista — muista kirjoista hän ei huolinutkaan —, katseli sitte sieltä täältä kertomuksen juonta ja lopusta viimein, tulivatko "he" onnellisiksi vaiko onnettomiksi. Muut kertomuksen henkilöt eivät muka ansainneet tarkempaa tutkimista, paitsi ehkä välistä joku kovasydämminen likeinen sukulainen tai muu holhoja, joka koetti nuorten aikeita häiritä ja estellä.
Salin kaapin Liina tiesi jo ammoin moneen kertaan katselleensa. Nyt kun eväskirjat loppuivat, kävi hän selaamassa pitäjän lainakirjaston, löysi sieltä muutamia vanhoja repaleita ja lukea hotasi kaikki yhtenä päivänä.