Kotvasen he vielä siinä astuessaan rakensivat uutta tupaa kammareineen, tasoittelivat ja täyttivät pihamaata, tekivät kasvitarhaa ja panivat aitaa, kunnes saapuivat kirkkomäen alle, josta Matti ei enää lähtenyt ylös astumaan.
Kätellee erottuaan Matista, jatkoi Liena iloisesti hyräillen astuntaansa ylös pitäjäntuvalle. Iloinen hänen mielensä nyt todellakin ole. Vähän tosin kammotti tuo Vaaran kotielämä, mutta "tottapahan sitte yksin neuvoin selvitellään”, ajatteli hän.
"Mutta olenhan itsekin aivan samanlainen!" johtui hänelle sitte mieleen. "Enkö ottanut vastaan salatavaraa Vaarassa ja nyt uudestaan puodissa! Vaan vaikeahan on syrjästä päin sekautua heidän asioihinsa. Pidänpähän vasta paremmin varani ja säilytän omantuntoni puhtaana. Jospa vain Matti saisi lupauksensa toteutumaan!"
Matti puolestansa riensi hyvää vauhtia takaisin myllylle ja läksi, saatuaan elot jauhoina rekeen, hyvällä mielellä ajamaan kotiinsa.
Huudettuaan kotipihassa Mikon tuvasta korjaamaan hevosta, kun näet ei jauhorekeä käynyt jättää ahnasten sikojen haltuun, sekä kannettuaan säkit aittaan ja tyhjennettyään salvoon, astui Matti, ajokalut käsivarrella, tupaan, jossa koko perhe istui iltapuhde-töissään.
Isäntä veisteli kaplasta rekeen, joka oli leikkautunut ja seisoi syrjällään penkin vieressä sulamassa.
Emäntä kehräsi villalepeitä vasusta, johon piika Tiina koetti niitä kartata toisia sijaan.
Anna Maija neuloi sukkaa, Mikko koetti muka kiskoa päreitä ja Jussi käpelehti isänsä vestolastujen parissa.
Kaikki istuivat piirissä päretulen ympärillä, joka paloi pihtiin pistettynä uunin ulkonurkassa.
Matilla ei nyt ollut käsillä muuta työtä kuin Mikon kanssa yhteinen. Siinä hänellä kyllä oli lomaa alkaa puhetta. Odotettuaan, kunnes Tiina läksi karjaa illastamaan, sanoi hän äkisti: