"Kuulehan, isä, etkö rupeisi maksamaan minulle palkkaa, elossa tai rahassa, sama se?"
Isäntä ja emäntä ällistyivät. Kotvanen kului ennen kuin isäntä virkkoi:
"Jopa nyt hulluttelet, poika. Vai pitäisi tässä ruveta palkan maksuun omille lapsilleen!"
"Oikein minä totta puhun. Enkä minä paljoa tahtoisikaan. Kunhan edes vähänkään lupaisit, niin minun ei tarvitsisi omin luvin ottaa, kuten tänäkin päivänä." Ja Matti huokasi syvään.
Isännältä pysähtyi työ. Hän luuli Matin laskevan leikkiä. Vaan katsoessaan kyyrysistään häntä silmiin ja nähdessään tavallisen leikin olevan niistä tällä kertaa kaukana nousi hän suoraksi istumaan ja muuttui vakavaksi.
"Vai alat jo sinäkin niillä jäljillä kävellä? Akkaväen tehtäväähän se toki tähän asti on ollut."
"Joko taas on akkaväki hampaissasi!" ärähti emäntä. "Mitenpä tässä muuten työt teetettäisiin?"
Anna Maijalla ei näyttänyt olevan hyvää rauhaa. Hän oli ryhtynyt Tiinan työtä jatkamaan, vaan siirtyi nyt punastuen edemmäksi tulen valosta.
"Tahdotko ehkä sinäkin palkkaa? Jopa sitte pitäisi olla suuri kukkaro."
"No, isä, koetetaan nyt selvittää asiat suuttumatta. Mikä menee talon tarpeihin, samahan se, meneekö se rahassa vaiko muussa tavarassa, vaikka tavarassa maksaminen taitaa sentään käydä helpommaksi kuin rahassa. Eikä minun mielestäni tarvitsisi salatakaan kehruuttamisia ja ompeluttamisia ja muuta sellaista, mitä ei kotona ehditä eikä osata tehdä. Vaikka parempi olisi ollut käyttää Anna Maijaa kansakoulussa, niin osaisihan nyt edes ommella kotitarpeet, ja hänellähän siihen olisi aikaa. Tottapa se muukin oppi edestä löytyisi elämän matkan varrelta."