Tämän puheen aikana olivat isännän kasvot osoittaneet milloin tyytymättömyyttä, milloin mieltymystä. Nyt hän vastasi:
"Enhän minä ole kieltänytkään töitä teettämästä. Tuo elon ja voin kantaminen puotiin kaikenlaisesta joutavasta räämästä, se se minua suututtaa, kun sitä lisäksi vielä tehdään salaa ja varkain.
"Siinäpä se on juuri. Liika on tietysti aina liika, ja koreus ja ylpeys käy lankeemuksen edellä. Mutta olisinpa tänään tarvinnut muutamia markkoja, ja kun en rahaa kotoa saa, täytyi minun ottaa, mitä sain; vein rukiita puotiin. Teenhän tässä työtä minäkin ja uskollisemmin kuin mikään renki.
"No, mihinkä sinä nyt olisit niin rahaa tarvinnut? Etkö saattanut pyytää?
"Metsässäpä olit, ja turha tuo on ennenkin ollut pyytö.
"Poika, poika, älä puolustele varkautta!" torui isä syvästi huoaten.
"Ei se sellainen menesty.
"Kylläpä sitte pian salvot tyhjenevät, jos pojat niitä rupeavat puotiin vetämään oikein hevosella!” ihmetteli emäntä.
"Ikään kuin eivät salvoja muut puolentelisi kuin minä. — Mutta varkaudelta se itsestäni tuntui tänään, ja hyvin koetin katsoa, että saisin pussin salaa rekeen, vaikka toisa päin ajattelinkin, että omaanihan siinä kannan.
"Näin minä ja näki suntion Lienakin, toimitti Anna Maija, unhottaen omat jälkensä.
"Etkä virkkanut mitään, kun Jussi puhui pussista!” nuhteli emäntä.