"Terve taloon!" lausui hän.
"Tule tervennä!" vastasi emäntä, keskeytti puuhansa ja kätteli tulijaa.
"Mitäs sieltä teiltä päin kuuluu?"
"Eipä tuota erikoista. Se ukko pahanen se vain on niin huonona, että siitä ei ole minkään saajaa. Etkö sinä voisi antaa vähän ruoan apua?"
"Kielteleehän se isäntä antamasta, mutta eläähän sitä teidänkin pitänee. Miten ne lapsesi jaksavat? Joko se tyttösi kykenee yksin pienempiä hoitamaan?"
"On siitä, jo hyvä apu, vaikka eihän se taitaisi yksin tulla toimeen; meidän talon emäntä lupasi autella. Terveet ne muuten ovat."
Emäntä nostalsi kolpitsan kantta, otti sieltä jotakin esiliinansa alle ja läksi sisarensa kanssa ulos.
Poika, noin kahdentoista vuoden ikäinen Mikko, juoksi paljain jaloin jäljestä, yllä nelivartinen paita, joka ei ollut muutamaan kuukauteen vettä nähnyt, ja jalassa aikoinaan tummansiniseksi painetut "kosto"-housut, jotka tuon värinsä tähden muka eivät tarvinneetkaan nähdä vettä. Oli hän muuten tavallisesti näin päiväsaikaan vankkana hevosmiehenä mukana metsässä ja silloin tietysti vahvemmin vaatetettunakin, vaan nyt hänen heponsa oli vähän sairastunut, joten miehelle jäi vain laiskuus työksi, kun ei tuota havun hakkelemistakaan päivämääriksi riittänyt.
Pienempi veli, neljän vuoden vanha Jussi, yllä ainoastaan alle polvien ulottuva paita, yritti myöskin samassa oven avauksessa pujahtamaan ulos, mutta kun iso sika röhkäsi porstuasta vastaan, täytyi hänen kinttujensa pelosta pysyä kauniisti sisällä. Hän istahti lattialle, kaiketi ollen jo tottunut olemaan varomatta sen mustuuden tarttumista, joka varsinkin ovensuu-puolella näytti melkoisen paksulta, ehkä ei perempänäkään jättänyt hongan syitä näkymään.
Porstuassa oli ulos menijöille tullut vastaan suntion Liena-tytär. Tupaan päästyään aikoi hän tervehdittyänsä heti ruveta purkamaan ompelusnyyttiään; mutta Anna Maija, talon juuri täys'kasvuiseksi ehtinyt tytär hätäisesti supatti jotain hänelle korvaan, ja siihen se yritys pysähtyi.