Samassapa piika Tiinalle sattui asiaa ulos: hän ehkä arvasi nyt olevansa tuvassa liikana. Kun tytöt siten olivat melkein kahden kesken, sillä eihän tuota paitaressua Jussia kukaan osannut kaippoa, virkkoi Anna Maija:
"Hyvinpä sinä hätäilet. Ei sitä niin varomaton saa olla. Tuota vaatetta, jonka sinulle toin ommeltavaksi, ei kukaan vielä ole nähnyt; minä sen ostin salaa, kun olin voita puotiin viemässä."
"Varastamallako?
"Eihän se mitään varkautta ole, kun oman talon tavaraa ottaa. Eikä siihen mennytkään muuta kuin kahden naulan hinta. Mitäs se tuntui niin suuressa pytyssä, sanoin vettä vähän heruneen voista. Ja nyt sain kunnon yliset kahteen paitaan. Kun ne kerran on yllä, ei niitä kukaan arvaa kysellä."
"Vai sillä tavalla sinä ostelet! Salaa ottaminen on varkautta, otettakoonpa vieraalta tai kotoa. On sitä paljo muutakin varkautta, jota ei siksi luulisikaan. Kyllä ne meille koulussa kaikki selitettiin."
Näin puhui Liena, joka oli kansakoulun käynyt ja siellä saanut yleisestä tavasta poikkeavia totuuksia mieleensä?
"Mitä vielä. Kaikkipa ne muutkin tekevät samalla tavalla. Ja miten me muuten saisimmekaan mitään yllemme tai muiksi varuksiksemme? Ei se isä suinkaan kukkaroansa aukase meidän tarpeihimme tässä eikä muissakaan taloissa."
"Ei väärä siltä oikeaksi tule, että muka pakko käskee."
"Kysy keltä hyvänsä, niin ei kukaan sitä sano varkaudeksi, paitsi meidän isä. Mutta kukapa osaisikaan niin jumalinen olla, kuin hän tahtoo. Eikä hänkään aina kiellä ottamasta, vaan salaamasta, mutta julkeaisiko tuota nyt suoraan sanoa: tämän minä nyt otin ja tämän nyt."
"Kyllä isäsi on oikeassa. Tee sinä vain niin, kuin hän käskee, niin pysyy omatuntosi puhtaana."