"Otapas se paperi seinän raosta, jonka sinne pistit."
Nyt ei Mikon enää auttanut teeskenteleminen eikä valheella puolustautuminen. Markka löytyi kätköstä ja kätkijä sai palkakseen hyvin ansaitun selkäsaunan isän kädestä.
Isännän, Matin ja Lienan yhteisistä neuvoista ja vakavan elämän esimerkistä Mikko sitte lupa-aikana vähän malttoi mieltänsä, niin että hän koetteeksi vielä pääsi jatkamaan lukuansa.
Monestipa sentään vielä sattui siellä kiusauksia Mikon eteen. Milloin eväsleipä vaihtui vehnäsiin, milloin joku lyijykynä hänen välityksellään joutui toisen omaksi, kuin se oikeastaan oli, ja milloin mikin toverien pikku kalu hävisi teille tietymättömille. Kaikki ne kuitenkin pysyivät niin salassa, että Mikkoa ei kukaan oikein pystynyt ahdistamaan. Olihan hänellä terävä pää, että osasi keksiä keinoja, ja valhe oli hyvä apulainen.
Kolmantena kouluvuotenaan oli Mikolla paraina ystävinä kaksi isonlaista pojan vekkulia, jotka salaa kotoansa kantoivat koululle kotikasvuista ja välistä muutakin tupakkaa ja möivät sitä kiellettyä tavaraa toisten salaa poltella sekä panivat rahat yhteiseen säästölaatikkoon, jota säilyttivät toisen lukollisessa arkussa, aikoen jakaa saaliin vasta keväällä koulusta päästessään.
Nämä samoin kuin Mikkokin ja monta muuta poikaa asuivat suuressa tuvassa ja parissa kammarissa erään vanhan matamin luona, joka, hoiteli heidän eväitänsä ja ruoanlaittoansa.
Kerran hukkasi arkun isäntä avaimensa vai lieneekö se häneltä kotiin unohtunut. Yhtiökumppanit, koeteltuaan montakin vierasta avainta, saivat viimein arkun auki Mikon avaimella ja käyttivät sitä sen viikon, kunnes oikea avain löytyi.
Miten nuo saksat sitte lienevät kerran niin riitautuneet, että toinen tahtoi erota yhtiöstä ja jakaa säästön. Mutta se, jonka hallussa laatikko oli, ei suostunut.
Tämän riidan aikana Mikko näytti levottomalta, mutta suostui kuitenkin viimein toiselle lainaamaan maksusta avaimensa, ja tämä sen avulla vei koko aarteen, rikkoi laatikon, otti osansa, ehkäpä runsaammankin puolen, kun tietystikään ei ketään siinä jaossa ollut todistajan virassa, ja toi jäännökset yhtiökumppanilleen, väittäen rahaa ei olleen sen enempää, vaikka he olivat epäluulosta toinen toistansa kohtaan ainakin koettaneet pitää mielessä, minkä verran niitä likimain pitäisi olla.
Petetty yhtiökumppani silloin äkäytyi niin kovin, että suuttumuksensa vauhdissa ei varonut omaakaan selkäänsä luvattomasta kaupasta, vaan ilmasi asian opettajalle, syyttäen sekä kumppaniansa ryöstöstä että häntä varkaudesta taikka, jos hän oli rehellisesti jakanut, Mikkoa, jolla oli tuo käypä avain.