"Sinunko se omasi sitte oli, koska sen itsellesi korjasit?"
Mikon ei tehnyt mieli vastata tähän kysymykseen. Hän vain selitti edelleen:
"Ja sitte möin karamellit koulussa pojille."
"Sellaistako siellä koulussa opetetaan! Vai rupeat sinä varastelemaan ja sitte varastetulla tavaralla kauppaa käymään! Tottahan tiedät, että se sellainen on suuri synti. Ajattele nyt tarkkaan asiaa lupa-aikana. Jos et jätä kerrassaan sellaisia tapoja, on paras sinun jäädä kotiin. Panekin se nyt mieleesi ja lujasti!"
Siihen loppui se keskustelu suuremmatta vaaratta Vaaran Mikon seljälle, vaikka jo kovin pelotti. Mikko vain häpeissään katsoa nolotti pitkin nenäänsä lattiaan.
Nämä ikävyydet yrittivät jo unhottumaan, kun Matti ennen maata menoa muisti kukkaronsa ja otti sen seinällä riippuvan nuttunsa taskusta, pannakseen parempaan talteen. Sattumalta hän kuitenkin katsahti sen sisäänkin.
"Mihinkähän se markka joutui, jonka sain Kauppilan puodista? Kah kummaa, ihan varmaan se oli tässä."
"Hyvinhän Mikko käpelehti siellä sinun nuttusi luona. Kun ei vain liene hänen tallessaan."
Liena se näin nyt selitti äskeisiä havainnoitaan.
"Ei, en minä ole kukkaroon koskenut."