Tunnin kuluttua hän palasi vuokra-ajurin vaunuissa, mukanaan palvelustyttö ja muutamia matkalaukkuja, joihin oli sulkenut kaikki vaatteensa ja kalleutensa.
Vitkastelematta saavuimme Chaillot'hon. Ensimäiseksi yöksi poikkesimme majataloon, ehtiäksemme hakea sopivaa taloa tai ainakin huoneustoa. Jo seuraavana päivänä löysimme mieleisemme asunnon.
Onneni tuntui minusta alussa järkähtämättömän varmalta. Manon oli sulaa lempeyttä ja rakastettavaisuutta. Hän oli minua kohtaan niin hienotunteisen huomaavainen, että minä katsoin saaneeni täydellisen korvauksen kärsimyksistäni. Me kun molemmat olimme saavuttaneet hieman kokemusta, rupesimme punnitsemaan taloudellista tilaamme. Nuo kuusikymmentätuhatta frangia, jotka muodostivat pääomamme puhtaana rahana, eivät suinkaan olleet koko elinajaksi riittävä rahamäärä. Me emme muuten olleet erityisesti säästäväisyyteen taipuvaisia. Tarkkuus ei suinkaan ollut minun, yhtä vähän kuin Manoninkaan huomattavin hyve.
Minun suunnitelmani oli seuraava:
Kuusikymmentätuhatta frangia — sanoin hänelle — saattavat riittää elantoomme kymmenenä vuotena. Kuusituhatta frangia on meille kylliksi vuodessa, jos edelleen asumme Chaillot'ssa. Vietämme täällä säädyllistä ja yksinkertaista elämää. Ainoana ylellisyytenämme on oleva vaunut ja teatterissa käynti. Järjestämme asiamme järkevästi. Sinä pidät oopperasta. Käymme siellä kaksi kertaa viikossa. Mitä tulee peli-intoomme, hillitsemme sitä niin, ettei häviömme koskaan nouse kahta pistolia suuremmaksi. On mahdotonta, ettei kymmenen vuoden aikana tapahtuisi muutosta perheessäni; isäni on iäkäs; hän saattaa kuolla. Minä saan silloin periä, ja silloin ei meidän enää tarvitse pelätä mitään.
Tämä järjestely ei olisi ollut elämäni mielettömimpiä tekoja, jos me olisimme olleet kyllin viisaita alati sitä vakavasti noudattamaan. Mutta hyvät päätöksemme eivät kestäneet kuukautta kauempaa. Manon piti intohimoisesti huveista, samoin minäkin hänen tähtensä. Joka hetki ilmaantui uusia menoja, ja sensijaan, että olisin pahoitellut niitä rahamääriä, jotka hän joskus tuhlaillen pani menemään, minä päinvastoin olin ensimäinen hankkimaan hänelle kaikkea, minkä luulin voivan häntä miellyttää. Jopa olomme Chaillot'ssakin alkoi käydä hänestä hankalaksi.
Talvi lähestyi, kaikki palasivat kaupunkiin, ja maaseutu alkoi käydä autioksi. Manon ehdoitti, että jälleen vuokraisin talon Parisissa. Minä en siihen suostunut; mutta tehdäkseni hänelle jossakin määrin mieliksi sanoin, että saatoimme siellä vuokrata kalustetun huoneuston ja että olisimme siellä yötä silloin, kun viivyimme liian myöhään niissä seurapiireissä, joissa kävimme monta kertaa viikossa: sillä epämukavuus palata niin myöhään Chaillot'hon oli se veruke, jonka hän toi esiin sieltä muuttonsa tueksi. Näin me siis aloimme kustantaa itsellemme kahta asuntoa, toista kaupungissa, ja toista maalla. Tämä muutos saattoi mitä sekavimmaksi taloudellisen tilamme, aiheuttamalla kaksi seikkailua, jotka olivat syynä häviöömme.
Manonilla oli veli, joka palveli henkivartija-kaartissa. Pahaksi onneksi hän Parisissa asui saman kadun varrella kuin me. Hän tunsi sisarensa nähdessään hänen eräänä aamuna istuvan ikkunassa. Heti paikalla hän riensi ylös meidän luoksemme. Hän oli raaka mies, vailla kunniantuntoa; hän astui huoneeseemme kauheasti kiroillen; ja tietäen osan sisarensa seikkailuista, hän syyti hänen silmilleen herjauksia ja moitteita.
Minä olin hetkeä aikaisemmin lähtenyt kaupungille, mikä epäilemättä oli onni hänelle tai minulle, joka en ollenkaan ollut taipuvainen antamaan anteeksi solvausta. Palasin kotiin vasta hänen mentyänsä. Manonin alakuloisuus pani minut ajattelemaan, että oli tapahtunut jotain tavatonta. Hän mainitsi juuri kestämänsä tuskallisen kohtauksen ja veljensä raa'at uhkaukset. Tämä sai minut siihen määrin närkästymään, että heti olisin rientänyt kostamaan, ellei Manon olisi minua kyynelillään pidättänyt.
Keskustellessamme tästä tapauksesta, tuo henkikaartilainen astui uudelleen siihen huoneeseen, missä olimme, ollenkaan tuloaan ilmoittamatta. En olisi häntä vastaanottanut niin kohteliaasti, kuin tein, jos olisin hänet tuntenut; mutta tervehdittyään meitä hymyillen, hän sai aikaa sanoakseen Manonille tulleensa pyytämään häneltä anteeksi äskeistä kiivauttaan. Hän oli muka luullut sisarensa viettävän säännötöntä elämää, ja tämä luulo oli sytyttänyt hänen vihansa; mutta saatuaan eräältä palvelijaltamme tietää, kuka minä olin, hän oli kuullut minusta niin paljon edullista, että se herätti hänessä toivon elää hyvässä sovussa meidän kanssamme.