Tämän niin palavasti kaihotun keskustelun loppupuoli muodostui luonnollisesti äärettömän helläsävyiseksi. Manon parka kertoi minulle seikkailunsa, ja minä selostin hänelle vaiheeni. Vuodatimme katkeroita kyyneliä pohtiessamme sitä tilaa, missä hän paraikaa oli, ja sitä, josta minä juuri olin vapautunut. Herra de T. lohdutti meitä toistamiseen lupaamalla ponnistella mitä innokkaimmin tehdäkseen lopun kurjuudestamme. Hän neuvoi, ettemme venyttäisi tätä ensi kohtaustamme liian pitkäksi, jotta hänen olisi helpompi hankkia meille tilaisuutta useampiin. Hänelle tuotti paljon vaivaa saada meidät noudattamaan tätä neuvoa. Varsinkaan Manon ei hennonut päästää minua menemään. Moneen kertaan hän sai minut takaisin istumaan tuolille. Hän pidätti minua tarttuen kiinni vaatteisiini ja käsiini.
— Voi, millaiseen paikkaan jätetään minut? — hän sanoi. — Kuka takaa minulle, että saan jälleen nähdä sinut?
Herra de T. lupasi hänelle usein tulla häntä tervehtimään minun seurassani.
— Mitä tulee kohtaamispaikkaan — näin hän kohteliaasti lisäsi — ei sitä enää tästälähin tulla sanomaan sairaala-vankilaksi, vaan Versailles'iksi, nyt kun siinä asuu henkilö, joka ansaitsee olla kaikkien sydänten valtijatar.
Poistuessani annoin Manonia palvelevalle vartijalle juomarahaa, kiihdyttääkseni hänen auliuttaan. Tämä mies ei ollut niin raaka ja kovasydäminen kuin muut toverinsa. Hän oli ollut läsnä kohtauksessamme, ja tämän hellyyden näkeminen oli liikuttanut hänen mieltänsä. Kymmenen frangin kultaraha, jonka hänelle lahjoitin, saattoi hänet kokonaan minun puolelleni. Mennessämme alas pihalle hän vei minut syrjään ja virkkoi:
— Herraseni, jos tahdotte ottaa minut palvelukseenne tai antaa minulle kohtuullisen korvauksen nykyisen toimeni menettämisestä, luulen helposti voivani vapauttaa neiti Manonin.
Vastaanotin mielihyvällä tämän tarjouksen. Ja vaikka olin puilla paljailla, lupasin hänelle paljon enemmän kuin mitä hän pyysi, minä kun arvelin, että aina helposti saatoin palkita hänen kaltaisensa miehen vaivat.
— Ole varma siitä, ystäväni, — sanoin hänelle — että olen valmis sinun hyväksesi tekemään kaiken voitavani ja että sinun tulevaisuutesi on yhtä taattu kuin minunkin.
Tahdoin sitten tietää, mitä keinoja hän aikoi käyttää.
— Aivan yksinkertaisesti — hän vastasi — sitä, että jonakin iltana avaan hänen huoneensa oven ja vien hänet kadunpuoleiselle portille, missä teidän tulee olla valmiina häntä vastaanottamaan.