Manon Lescaut: Romaani - abbé Prévost

— Ystäväni — näin hän sitten virkkoi, käyden levollisen näköiseksi — jos heti alussa olisit puhunut näin selvästi, olisit säästänyt itseltäsi paljon levottomuutta ja minulta hyvin kiusallisen kohtauksen. Kun kärsimyksesi johtuu ainoastaan mustasukkaisuudesta, olisin poistanut sen tarjoutumalla heti seuraamaan sinua maailman ääriin. Mutta minä kuvittelin, että kirje, jonka herra G.M:n nähden kirjoitin sinulle, ja tyttö, jonka lähetimme luoksesi, aiheuttivat surusi. Ajattelin, että sinä mahdollisesti pidit kirjettäni ivana ja tuota tyttöä, jos luulit hänen tulleen luoksesi minun kehoituksestani, todisteena siitä, että hylkäsin sinut, liittyäkseni G.M:ään. Se ajatus hämmensi minut äkkiä, sillä vaikka olinkin viaton, huomasin asiaa harkitessani, että ulkonaiset seikat näennäisesti todistivat minua vastaan. Mutta — näin hän jatkoi — tahdon, että olet tuomarinani, sittenkuin olen selittänyt oikean asianlaidan.

Hän kertoi minulle nyt kaiken, mitä oli tapahtunut senjälkeen, kuin oli tavannut herra G.M:n siinä paikassa, missä juuri olimme. Tuo herra oli todella vastaanottanut hänet kuin maailman ylhäisimmän ruhtinattaren ainakin. Hän oli näyttänyt hänelle kaikki huoneensa, jotka olivat sisustetut ihmeteltävän aistikkaasti ja somasti. Hän oli pukuhuoneessa laskenut hänelle pöytään kymmenentuhatta frangia, joihin oli lisännyt muutamia hohtokivi-koristeita, joiden joukossa olivat ne kaulavitjat ja se helminen rannerengas, jotka Manon jo oli saanut hänen isältään. Sieltä hän oli vienyt hänet saliin, jota Manon ei vielä ollut nähnyt, missä herkullinen ateria oli katettu. Häntä olivat pöydän ääressä palvelleet ne uudet lakeijat, jotka herra G.M. erityisesti oli palkannut häntä varten ja joiden käski siitä lähtien katsoa häntä valtijattarekseen. Lopulta hän oli näyttänyt hänelle kuomivaunut, hevoset ja muut lahjansa. Tämän jälkeen hän ehdoitti, että he odottaessaan illallista pelaisivat korttia.

— Myönnän — hän jatkoi — että tämä loisteliaisuus minua hämmästytti. Ajattelin, että olisi ollut vahinko yks kaks hylätä näin suuria etuja ja tyytyä viemään mukaansa ainoastaan nuo kymmenentuhatta sekä hohtokivi-koristeet, — että tässä oli saavutettavissa varallisuudentila, joka hyvin soveltui sinulle ja minulle, ja että saattaisimme elää miellyttävästi herra G.M:n kustannuksella.

— Sen sijaan, että olisin ehdoittanut teatteriin menoa, päätin tutkistella hänen mielialaansa sinuun nähden, tietääkseni, mitä mahdollisuuksia meillä olisi tavataksemme toisemme siinä tapauksessa, että suunnitteluni onnistui. Huomasin hänet hyvin myöntyväiseksi. Hän kysyi, mitä minä ajattelin sinusta ja oliko minun ollut ikävä jättää sinut. Sanoin hänelle, että sinä olit kovin rakastettava ja että aina olit kohdellut minua niin herttaisesti, että olisi luonnotonta vihata sinua. Hän myönsi, että sinä olit kunnon mies ja että hän oli halunnut saavuttaa ystävyytesi.

— Hän tahtoi tietää, mitä luulin sinun arvelevan lähdöstäni, varsinkin silloin, kun saisit tietää minun olevan hänen vallassaan. Minä vastasin, että rakkauttamme jo oli kestänyt siksi kauan, että se oli ehtinyt vähän laimentua, että sinä et muuten ollut varsin hyvissä varoissa ja ettet kenties pitäisi minun menettämistäni niin suurena onnettomuutena, se kun vapauttaisi sinut painavasta taakasta. Lisäsin että minä, kun olin varma siitä, että sinä ottaisit asian levollisesti, en ollut epäröinyt mainita lähteväni Parisiin asioille. Tähän sinä muka olit suostunut, olit tullut mukaan, etkä muka ollut näyttänyt erityisen levottomalta, kun minä sinut jätin.

— Jos luulisin hänen tahtovan elää sovussa minun kanssani — näin virkkoi herra G.M. — niin olisin valmis tarjoamaan hänelle palvelustani ja olemaan hänelle kohtelias. Minä vastasin, että mikäli tunsin sinun luonnettasi en epäillyt että sinä vilpittömästi vastaisit sellaiseen kohteluun, etenkin — näin huomautin — jos hän voisi parantaa sinun raha-asioitasi, jotka ovat olleet kovin rappiolla siitälähtien kuin välisi omaisiisi ovat olleet huonot. Hän keskeytti minut vakuuttaen tarjoavansa sinulle kaikkea apua, johon suinkin kykeni, jopa lisäksi, jos haluaisit solmia uuden rakkaussuhteen, hankkivansa sinulle sievän tytön, jonka hän oli hylännyt kiintyessään minuun.

— Minä hyväksyin hänen tuumansa — hän jatkoi — sitä varmemmin karkoittaakseni hänen epäluulonsa, ja yhä enemmän vahvistuen suunnitelmassani etsin ainoastaan keinoa saattaakseni sen sinun tietoosi, jotta et olisi tullut kovin levottomaksi minun jäädessäni pois sovitusta kohtaamisesta. Sitä varten ehdoitin, että hän jo samana iltana lähettäisi luoksesi tuon uuden rakastajattaren, jotta minulla olisi ollut tilaisuus kirjoittaa sinulle. Minun oli pakko turvautua tähän juoneen, kun en voinut toivoa, että hän hetkeksikään jättäisi minua rauhaan. Hän nauroi ehdoitukselleni, kutsui saapuville palvelijansa, kysyi, voiko hän heti tavata entisen rakastajattarensa ja lähetti hänet tätä etsimään eri paikoista. Hän kuvitteli, että tuon naisen oli mentävä Chaillot'hon sinua tavatakseen; mutta minä sanoin hänelle, että minä erotessani sinusta olin luvannut jälleen tavata sinut teatterissa tai että sinä, jos joku seikka esti minua sinne lähtemästä, olit luvannut odottaa minua vaunuissa Saint-André-kadun päässä. Sentähden oli parempi lähettää uusi rakastajattaresi sinne, jos ei muun, niin sen vuoksi, ettet turhaan kuluttaisi siinä koko yötäsi! Sanoin hänelle vielä, että oli sopivaa kirjoittaa sinulle pari riviä ja selittää tämän sijaisen tulo, jota sinun muuten olisi ollut vaikea käsittää. Hän suostui siihen. Mutta minun oli pakko kirjoittaa hänen läsnäollessaan, ja minun täytyi varoa liian avoimia sanoja.

— Näin on kaikki käynyt — lisäsi Manon. En salaa sinulta mitään teoistani enkä tuumistani. Tuo nuori nainen tuli; huomasin hänet sieväksi, ja kun en epäillyt, että poissaoloni tuotti sinulle ikävää, toivoin vilpittömästi, että hän saattaisi huvittaa sinua muutaman hetken, sillä se uskollisuus, jota sinulta odotan, on sydämen uskollisuus. Olisin hyvin mielelläni lähettänyt luoksesi Marcelin; mutta en voinut saada vähintäkään tilaisuutta ilmaistakseni hänelle mitä tahdoin saattaa tietoosi.

Hän lopetti viimein kertomuksensa mainiten, kuinka suureen pulaan herra de T:n kirjelippu oli saattanut G.M:n.

— Hän oli kahden vaiheilla lähtisikö luotani ja vakuutti, ettei aikonut viipyä kauan poissa. Sentähden näen levottomana sinut täällä ja säikähdin sinun tuloasi.