— Koko maailma minua vainoaa tai pettää — sanoin henkivartijalle, en enää voi luottaa kehenkään ihmiseen. En enää odota mitään kohtalolta enkä ihmisten avulta. Vastoinkäymiseni on kohonnut huippuunsa, minulla ei enää ole muu neuvona kuin alistua siihen. Ummistan siis silmäni kaikelle toivolle. Palkitkoon taivas teidän jalomielisyytenne! Hyvästi. Tulen auttamaan nurjaa kohtaloani toimeenpanemaan tuhoni, itse syöksyen tahallisesti sitä kohti.
Turhaan hän kehoitti minua palaamaan Parisiin. Pyysin, että hän antaisi minun toteuttaa päätökseni ja jättäisi minut viipymättä, jotta eivät vartijasoturit yhä edelleen luulisi, että tarkoituksemme oli hyökätä heidän kimppuunsa.
Minä ratsastin heitä kohti yksin hitaasti, ja kasvoni olivat niin masentuneen näköiset, etteivät he kaiketi voineet huomata mitään uhkaavaa lähenemisessäni. He pysyivät siitä huolimatta puolustusasennossa.
— Rauhoittukaa, hyvät herrat — sanoin heille saavuttuani heidän luokseen, en suinkaan aio taistella kanssanne. Tulen pyytämään teiltä armoa.
Kehoitin heitä täydellä luottamuksella jatkamaan matkaansa ja ilmoitin heille matkalla, mitä toivoin heidän hyväntahtoisuudeltaan.
He neuvoittelivat keskenään, miten heidän oli suhtauduttava tähän ehdoitukseen. Soturiparven johtaja puhkesi puhumaan toisten puolesta. Hän vastasi, että heidän saamansa määräykset vartioida vankejaan olivat mitä ankarimmat; että minä kuitenkin tein heihin niin miellyttävän vaikutuksen, että hän ja toverinsa minun tähteni tahtoivat hieman tinkiä virkainnostaan. Mutta minun tuli ymmärtää, että tämä minulle maksoi jonkun verran. Minulla oli jäljellä noin viisitoista pistolia ja sanoin heille peittelemättä, kuinka suuren rahasumman kukkaroni sisälsi.
— No hyvä — sanoi vartijasoturi — tahdomme kohdella rahojanne jalomielisesti. Teidän ei tarvitse maksaa enempää kuin écun tunnilta voidaksenne seurustella sen tytön kanssa, joka näistä teitä enimmin miellyttää. Sehän on tavallinen hinta Parisissa.
En ollut maininnut heille erityisesti Manonia, minä kun en tahtonut, että he saisivat tietää intohimoisen kiintymykseni. He luulivat aluksi, että tämä vaan oli nuoren miehen päähänpisto, että hain hiukan ajanvietettä näiden naisolentojen seurassa. Mutta niin pian kuin luulivat huomaavansa, että olin rakastunut, he lisäsivät veroitustani siinä määrin, että kukkaroni oli tyhjä lähtiessämme Mantes'ista, missä olimme olleet yötä, ennenkuin saavuimme Passy'hin.
Tarvitseeko minun mainita kuinka surullisista asioista keskustelimme Manonin kanssa tällä matkalla tai mitä tunsin sielussani, kun näin hänet saatuani vartijasotureilta luvan lähestyä hänen ajoneuvojaan? Oi, sanat eivät koskaan voi ilmaista muuta kuin puolet sydämen tunteista. Mutta kuvitelkaa poloista rakastajatartani vyötäisiltään kahlehdittuna istumassa olkitukuilla, pää väsyneesti nojaten rattaiden laitaan, kasvot kalpeina ja kyynelvirtojen kostuttamina, jotka valuivat hänen luomiensa alta, vaikka hän koko ajan piti silmänsä suljettuina! Hän ei edes uteliaisuudesta ollut avannut niitä kuullessaan vartijoiden levottomuuden, kun nämä odottivat hyökkäystä. Hänen liinavaatteensa olivat likaiset ja epäjärjestyksessä, hänen hienot kätensä alttiina ankaran sään vaikutukselle. Sanalla sanoen nuo kasvot, jotka kykenivät viekoittelemaan jumaloivaan ihailuun koko maailmaa, näyttivät minusta olevan sanomattoman laiminlyödyt ja masentuneet.
Katselin häntä hetken, ratsastaessani rattaiden vieressä. Olin niin suunniltani, että monasti olin vähällä vaarallisesti pudota hevosen selästä. Huokaukseni ja usein toistuvat huudahdukseni vetivät hänen katseensa puoleeni. Hän tunsi minut, ja huomasin, että hän ollen ensi mielenliikutuksen vallassa yritti syöksyä alas rattailta tullakseen luokseni; mutta kahleidensa pidättämänä hän vaipui takaisin entiseen asentoonsa.