Minä vastasin tavalla, joka enimmin oli omansa vahvistamaan sitä käsitystä, jonka hän oli saanut meistä. Hän antoi määräyksensä asunnon järjestämisestä meille kaupungilla ja pyysi meidät luokseen illalliselle. Mielestäni hän oli hyvin kohtelias, ollakseen onnettomien maanpakolaisten päällikkö. Muiden läsnäollessa hän ei ollenkaan kysynyt seikkailujemme sisäistä yhteyttä. Keskustelu liikkui yleiskysymyksissä, ja huolimatta alakuloisuudestamme, koetimme me, Manon ja minä, saada sen hauskaksi.
Illalla hän antoi opastaa meidät meille sisustettuun asuntoon. Tapasimme kurjan hökkelin, jonka seininä olivat laudat ja savi, ja joka sisälsi pari kolme huonetta alikerroksena, ynnä ullakon niiden yläpuolella. Kuvernööri oli käskenyt tuoda sinne viisi tai kuusi tuolia ja muutamia muita välttämättömiä talousesineitä.
Manon näytti kauhistuvan nähdessään noin synkän asunnon. Mutta hän oli paljon enemmän pahoillaan minun tähteni kuin itsensä tähden. Hän istuutui jäätyämme kahdenkesken, ja alkoi itkeä katkerasti. Koetin ensin lohduttaa häntä. Mutta kun hän oli huomauttanut surkuttelevansa ainoastaan minua ja pitävänsä onnettomuudessamme silmällä ainoastaan minun kärsimystäni, koetin näyttää niin rohkealta jopa iloiseltakin, että tämä tarttuisi häneenkin.
— Mitä valittaisinkaan — virkoin hänelle, onhan minulla kaikki, mitä haluan. Sinä rakastat minua, eikö totta? Uskokaamme kohtalomme taivaan huostaan. En minä pidä sitä niin toivottomana. Kuvernööri on kohtelias mies, hän on osoittanut meitä kohtaan kunnioitusta, hän ei tule sallimaan, että meiltä puuttuu se, mikä on välttämätöntä. Mitä tulee majamme köyhyyteen ja kömpelöihin huonekaluihimme, olet voinut panna merkille, että täällä on harvoja henkilöitä, joilla on parempi asunto ja sisustus kuin meillä. Ja lisäksi sinä olet ihmeellinen velho, — näin lisäsin syleillen häntä — joka muuttaa kaiken kullaksi.
— Silloin sinusta tulee maailman rikkain mies — hän vastasi — sillä jos ei koskaan ole ollut sellaista rakkautta, kuin se, jota sinä tunnet, on myös mahdotonta olla hellemmin rakastettu kuin sinä. Tuomitsen itseäni oikeuden mukaisesti. Tiedän täysin, etten koskaan ole ansainnut tuota verratonta kiintymystä, jota sinä osoitat minulle. Olen tuottanut sinulle suruja, jotka ainoastaan ääretön sydämesi hyvyys on voinut antaa minulle anteeksi. Olen ollut kevytmielinen ja epävakaa, ja vaikka olen rakastanut sinua raivokkaasti, kuten aina olen tehnyt, en ole ollut muuta kuin kiittämätön. Mutta et voi uskoa, kuinka olen muuttunut. Kyyneleeni, joiden olet nähnyt niin usein vuotavan lähtömme jälkeen Ranskasta, eivät ainoatakaan kertaa ole johtuneet omasta onnettomuudestani. Lakkasin sitä tuntemasta siitä hetkestä kun sinä jouduit sen alaiseksi. Olen itkenyt ainoastaan hellyydestä ja säälistä, sinua kohtaan. En voisi unhoittaa, että olen vaan hetkenkin surettanut sinua elämässäni. Alinomaan soimaan itseäni kevytmielisyydestäni ja ihailen sitä mitä rakkaus on saattanut sinut kykeneväksi tekemään onnetonta naista varten, joka ei sitä ole ansainnut, ja joka ei koko verellään hyvittäisi — näin hän jatkoi, vuodattaen kyyneltulvia — puoliakaan sinulle tuottamistaan kärsimyksistä.
Hänen kyyneleensä, puheensa ja äänenpainonsa vaikuttivat minuun niin eriskummaisesti, että tunsin jonkunmoista raukeamista sielussani.
— Pidä varasi — sanoin hänelle, pidä varasi, rakas Manonini: minulla ei ole tarpeeksi voimaa kestääkseni noin lämpimän kiintymyksesi todisteita, sillä enhän ole tottunut ilon ylenmääräisyyteen. — Oi Jumalani — huudahdin — en enää pyydä sinulta mitään; olen varma Manonin sydämestä. Se on sellainen, jommoiseksi olen toivonut sitä ollakseni onnellinen. Onneni ei enää voi loppua, autuuteni on nyt taattu.
— Niin on — hän vastasi — jos teet sen riippuvaksi minusta, ja tiedän hyvin, mistä minä alati löydän onneni.
Tässä ihanassa tietoisuudessa panin maata ja se muutti mökkini linnaksi, joka oli maailman mahtavimman kuninkaan arvoinen. Amerikka tuntui minusta tämän jälkeen onnen luvatulta maalta.
— Uuteen Orleansiin tulee mennä — sanoin usein Manonille — jos tahtoo nauttia rakkauden oikeasta ihanuudesta. Täällä voi rakastaa epäitsekkäästi, ilman mustasukkaisuutta ja uskottomuutta. Maanmiehemme tulevat tänne etsimään kultaa. He eivät aavista, että me täältä olemme löytäneet paljoa kallisarvoisempia aarteita.