Herra (nousee. Vaan ei! hän ei tahdo antaa vihalleen valtaa. Hän huomaa jo pian tukehtuvansa. Rauhoittuakseen menee hän pöydän luo ja kaataa itselleen suuren lasillisen vettä).
Rouva. Sinä tarvitset vettä? No, se nyt ei minua kummastuta. Päivällisen jälkeen mahtaakin sinua janottaa!
Herra (aikoo juoda, vaan vähän mietittyään ottaa sokeria ja valmistaa lasillisen sokerivettä).
Rouva. No niin, hiukan sokeria ja pomeranssia — se tekee hyvää — ja virkistää.
Herra (nauttii äänettömänä vettään).
Rouva (raivoissaan). Kun tahdot juoda sokurivettä, tahtoisin vaan muistuttaa, ett'et täst'edes tee sitä minun huoneessani!
Herra (pyyhkii rauhallisesti suutaan; äänettömyys).
Rouva (ihan suunniltaan). Toissa päivänä tiputit sinä monta tippaa siirappia minun samettikantiselle rukouskirjalleni.
Herra (katuvaisena ja kohteliaana, vaan kylmänä. Asettaa lasin pöydälle).
Rouva (purkaa vihaansa). Ja nyt panen suuremman arvon rukouskirjaani, kuin milloinkaan ennen! Mihinkä joutuisinkaan, ellei minulla olisi rukouksen lohdutusta! Taivaalle kiitos, että vielä voin luottaa siihen apuun, jonka uskonto antaa, ja sinä et voi pakoittaa minua halveksimaan sitä.