Minä ilmestyn iässä,
Alon aamu-tähtöisessä.
Sukka-mielen silmöisestä
Vähä vierähti pisara,
Mantel-varpuihen välihin.
Tuosta hyöty tuo hyväkäs,
Peitti päivän pimentonsa,
Josta iloihti Isäntä,
Herra auringon avaran.
Otti oksan oivallisen
Oksan huiluksi hujelsi,
Puuhun puhalsi puteron.
Kantele.
Vielä vasta valmistettu
Olin tuores tuonilleni,
Äänelleni äkkinäinen.
Josta syystä synnyttäjä,
Varsin veistamöisiltäni
Nosti orsillen otavan
Kuueks vuoeks kuivamaahan.
Opin tuolla ollessani
Tähti-tanssin taivahaisen,
Jota jätkytän jälestä,
Tähen tiellä taivutellen
Kultaisia kieliäni,
Tähen tahtia tapailen.
Huilu
Piti paimen pillinänsä,
Käyen karjan kaitsejana
Thessalian laitumilla
Almetillä alimmaissa,
Vähin voimin voitettua,
Soassa kilpasoittajoihin
Parahimman paimenia;
Vasten mieltä Miitahaisen,
Jongan kulta-korvahaani
Puhui pillillä pahasti;
Josta korvat korkenivat,
Ett'ei saattanut salata
Eikä peittoja pitellen,
Eikä väkivallan kautta.
Kantele.
Sitten soitti sormillansa,
Itse istuen perässä,
Liemoveen lainehetta
Purjehtiissä purrellansa.
Silkkisiä seiliänsä
Taivutellen, tuulillensa.
Kuten tahto tuuliansa
Taipumaahan taivahinen;
Siten sormia sovitti
Minun kulta kielilleni.
Josko tyyntä, tyynemästi,
Josko jäitä, jäykemmästi
Paino peukalon perällä.
Huilu.
Sitten ankara Apollo
Lainas laulu-neioillonsa,
Jotka, somast soitettua,
Säilyttivät sisällänsä.
Opin siellä ollessani.
Sanat syttyneen syämmen,
Joita pojat puhuttavat,
Piiat kilvoin kuultelovat
Rakkanen rauettua.
Muutin, maallisten majoista
Tykkänähään taivahaaseen,
Joss' on tuttu toimeheni,
Joss' ei puuttune puhujat.
[Painettu »Oskyldigt Ingenting» -lehteen v. 1821.]